tiistai 31. maaliskuuta 2020

Poikkeustila --14.päivä--Korona leviää

Tänään on satanut lunta. Olen käynyt koiran kanssa kaksi kertaa lenkillä. Balettikoulusta oli tullut muutama harjoitusvideo. Harjoittelin yhdestä videosta. Yllättävän tehokasta oli tehdä ihan yksinkertaista jalanliikettä. Kun liikkeen tekee täydellä teholla, niin se liike tuntuu koko kropassa. Teemme Riinan kanssa ne huomenna.

Soitin tänään Youtubea varten Mozartin konserttoa alusta.  Soitin sen muutaman kerran, kunnes olin tyytyväinen. Huomenna lataan sen Youtubeen.

Uutislähetyksiä sitten katson päivittäin. Näin poikkeustilanteessa pitää rutiineista pitää kiinni, vaikka ne rutiinit olisivat kuinka ns. yksinkertaisia.

Pörssi on ollut nyt nousussa. Ostin osakkeita. Osingot jaetaan kyllä . Ostin sellaisia osakkeita, jotka ovat luultavasti pohjalukemissa.  Paniikkimyyntejähän tuossa viikko, pari sitten tuli . En vielä tajunnut tuota pörssin niin rajua sahausta, mutta back in busines again. Ensinhän se tuntu karmealta , kun osakkeet hupeni ihan silmissä. Nyt olen kyllä päässyt jo tasapainoon, että laskekoon. Nouseehan ne joka tapauksessa, ja saan osingot.  Aivan älytön heitto oli kyllä Niinistöllä , ettei osinkoja maksettaisi. Korona on luultavasti jo hinnoiteltu.

Balettiesitykset aiotaan pitää elokuussa. Jollain tavalla  ei huvittaisi sitä samaa enää kelata, mutta toivottavasti kesän aikana mieli muuttuu.

Koronatilanne on Suomessa sellainen nyt, että 17 henkilöä on kuollut . Espanjassa on kuollut vuorokauden aikana noin 849. Kaiken kaikkiaan maailmalla on kuollut 41400.

Pääsiäinen lähestyy, mutta mitään suunnitelmia ei ole tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti