torstai 31. toukokuuta 2018

Ruljanssia

Minua hermostutti jo eilen illalla , että mitenkä se veneen raahaus sujuu.Amatöörit on tietysti asialla, eiväthän nuo pojat ole missään harjoitelleet peräkärryjen ja trailereiden peruutusta. Jaakkoa hiillostettiin koko ajan töihin. Onneksi se vene saatiin kuitenkin tänne Sirkkelitielle. Luulin , että se olisi ollut jotenkin uudemman näköinen, mutta se oli tuollainen perusvihreä.  Emme saaneet irroitettua traileria tuossa tien vieressä , mutta vedimme sen veneen talon päähän. Ajattelin maalata sen sisäpuolelta lasikuitumaalilla. Toyotasta oli tyhjentynyt akku, kun mulla oli jäänyt valot päälle päivällä. Aki sai luultavasti sakot pienestä ylinopeudesta.
Se vene pitäisi vielä raahata Sirniöön. Pitääköhän sieltä ensin raahata peräkärry tänne, vai vuokraanko heti trailerin ? On tämä hankalaa.  Vaikka amatöörit olivat asialla , niin reissu meni kuitenkin hyvin , ettei mitään onnettomuuksia sattunu. Vanha asuntovaunu on homentunut, joten sen vie eräs kirpputorinpitäjä. Minun pitää vielä mennä katsastusasemalle taas johonkin paperisotaan ja lähetän sitten paperit siitä asuntovaunusta sinne kirpputorin pitäjälle.
Olisi toisaalta voinut antaa sen veneen ( Päijän vene 510 )olla siellä, mutta luulin että se on paremmannäköinen. Posiolta olisi voinut ostaa uuden veneen, mutta siellä ei enää myydä veneitä, siellä on vain ruokakauppoja. Tuon tasoinen vene uutena on noin 3000 E. Kyllähän siitä hyvännäköinen tulee , kun maalaa sisäpuolelta ja hankkii uudet airot ja puuosiin vetää kyllästettä.  Tuotiinhan sieltä veneen mukana yks nelitahti perämoottori. Traileri piti olla myös, mutta minne se on hävinnyt ?
Sää on ollut aurinkoinen  ja vähän viileä. Koko toukokuussa ei ole satanut juurikaan.


keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Tänään on ollut hieman viileää ja aurinkoista. Olin pihalla vähän aikaa auringossa. Milou tykkää kanssa olla pihalla , mutta Muppe on mieluummin sisällä.
Ihmettelen , että salaatti ei vielä idä.
Kävimme tänään Bauhausissa, mutten ostanut mitään. Sitten menimme City-Markettiin.Sieltä ostin sellaisen Ratian vaalea kylpytakin ( 20 E ). Heitin sitten roskiin entisen, joka oli tilattu HobbyHallista  90-luvulla.
Jaakko ja Aki lähtevät huomenna Sotkamoon hakemaan veljeni veneen. Vuokrasin trailerin Pateniemen Shellistä. Oma traileri on varmaankin viety Sirniöön.  Se on Päijän vene , pituus 5,75. Se on normaalia isompi soutuvene. Varmaankin se viedään sitten Posiolle Kuusijärven rantaan. Tämä on vieläkin tätä rätinkiä. Tosi raskasta. Posiolla on kaksi puuvenettä, yks pulpettivene ja sitten pikkunen jolla ja sitten sinne viedään vielä yks laiva. Sillä veneellä on pyydetty paljon kalaa.  Perämoottori tuodaan myös Ouluun. Puuveneillä ei varmaankaan ole käyttöä enää, mutta ne ovat kuitenkin varastoitu.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Eipä erikoista

Eilen kävimme ostamassa Akille ylioppilaslaskin. Ei muuten mitään erikoista tapahtunut eilen. Tein yhden taltioinnin Tubeen ja siinä meni tietysti monta tuntia. Soitin nyansseja, mutta tuo Roden mikrofoni äänittää kaikki samankorkuisina.  Otin eilen ensimmäiset auringonsäteilyt.
Tänäänkin lepäsin auringossa , eikä ollut kuuma, kun nyt on muuten hieman viileä sää.
Sahasimme Akin kanssa koivusta oksia, että  ne oksat eivät varjostaisi kasvimaata.  Tein koivunoksista neljä vastaa. Ei ne varmaankaan ihan oikeaoppisesti tulleet, mutta teinpähän vaan, niin on ainakin ensi kerralla saunassa  vasta.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Ostoksilla

Tänään on ollut aurinkoista , mutta viileää. Kävimme Bauhausissa ja ostimme lisää mansikantaimia 6 kpl. Sitten ostin vielä lehtisalaatinsiemeniä kaksi pakkausta.  Multaa piti ostaa vielä kolme säkillistä.
Bauhausista menimme Ideaparkiin. Riina osti mekon ja kengät. Minä ostin sellaiset tupsukorvakorut Bik Bokista. Koko reissulla meni viisituntia. Kävin myös Silmäasemalla. Kahvilla istuimme myös jonkin aikaa.
Tulimme sitten tänne ja söimme päivälliseksi hirvenkäristystä.
Istutimme sitten ne mansikantaimet. Täällä on ollu sellaiset puutikkaat , jotka ovat postettu käytöstä, kun ne alkoivat lahoa. Lapset kiipesivät aikoinaan aina autotallinkatolle  niitä tikkaita pitkin. Teimme ensin penkin puutarhamullasta ja levitimme siihen päälle rikkaruohonestokangasta ja tikkaat päälle. Istutimme mansikat askelmien väliin, kätevää vai mitä ?. Sitten sahasimme askelmia pois ja tyhjesimme pari säkkiä multaa siihen aukkoon. Pönkitin vielä laudankappaloilla penkin reunuksen. Näytti ihan pro.  Tikkaista tuli niin kuin sellainen istutuslaatikko ja kylvin siihen lehtisalaattia. Ihan kivaa tuollainen puutarhapuuhastelu sitten lapsuuden. Aina ei tarvitse ostaa kalliita systeemejä jostain Bauhausista, kun käyttää vähän mielikuvitusta. >Mulla on jo ihan päiväohjelma, että kun olen ulkoiluttanut koirat, niin menen kasvimaalle.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Puutarhajuttua

Tänään kävimme Ideraparkissa. Löysin aivan ihanan mekon, jonka voi laittaa Akin lakkiaisiin, sen hinta ei ollut kovin paljoa. Se oli just mieleiseni ja olisin ollut valmis maksamaan siitä paljon enemmän. Se oli sellaista sifonkia ja alla oli vuori . Sitten vielä Luhtaoutletissa oli aivan ihanat  vaaleapunaiset silkkikengät ja ne sopivat täydellisesti siihen ostamaani mekkoon. Ostin vielä Kultajousesta sellaiset isot pyöreät korvakorut.
Leikkasin vähän tuosta pihalta oksia pois. Ajattelin istuttaa vielä mansikkaa , kun näyttää alkavan kasvaa niin hyvin. Penkki pitää vain tehdä toisten penkkien päähän vaakatasoon. Karsimme koivusta vähän oksia pois ,kun  se puu varjosti vähän sitä mansikkamaata.
Grillasimme vielä makkaraa uudessa Weberin grillissä. Se grilli on  1950-luvun alkuperäismalli.
Olen harjoitellut myös viululla.
Riina oli tänään jossakin Anime-tapahtumassa.
Katsoimme tänään erään elokuvan, jossa oli Nicholas Gage.
Jaakko on nyt täällä. Aika paljon on ollut tekemistä tänään. Huomenna pitäisi käydä Bauhausissa. Pitäisiköhän vielä kylvää salaattia ?
Sää on ollut aurinkoinen.












perjantai 25. toukokuuta 2018

Perjantai

Tänään on ollut melko lämmintä. Harjoittelin päivällä viululla. Harjoittelen pitkin kesää sitä Fioccon Allegroa ja sitten siinä rinnalla helpompaa kappaletta vaikka YouTubeen. Toinen Kuusamosta ostamani viulu osoittautui oikeilla kielillä tosi kirkasääniseksi soittimeksi.
Kävimme tänään Bauhausissa ja ostimme Weberin grillin. Sillä voi grillata vaikka kasviksia. Painonpudotus on hidastunut, enää  ei putoa kilo viikossa, vaan hyvä jos puoli kiloa kuukaudessa.  Varasin labrakokeet kesäkuun puoliväliin, jännä nähdä ovatko arvot kohdillaan.
Raimo ja Aki tilasivat Aqua Novasta pöytätennispelin.
Ei kai tässä nyt sen ihmeempää.



torstai 24. toukokuuta 2018

Kaikenlaista pientä

Tänään on taas viileämpi sää. Olo on ollut sellainen uupunut ja alavireinen. Yleensäkin mun päivärytmini on se , että nousen ylös vasta klo 12.00. Kohta kymmenen vuotta päivärytmini on ollut tuo. Aki nukkuu klo 16.00:n , että minähän olen siihen verrattuna tosi aikainen lintu.
Harjoittelin vähän viululla ja Jaakko tuli. Kävimme kahdella kirpputorilla , mutta mieleistä kirjahyllyä ei löytynyt, vaikka mun mielestä kierrätyksessä oli hieno lasiovinen modernin näköinen hylly, mutta se ei vain kelvannut. Meinasin ostaa yhdet kengät, mutten ostanut mitään.
Lähdin vielä illalla balettitunnille. Siellä harjoittelimme variaatioita edelleen. Eräs toinen tanssija ryhmästä halusi tehdä vasemman jalan piruetteja. Viime tunnilla sanoin. että tekisin myös enemmin vasemmalla jalalla, koska olen toispuoleinen, oikeakätinen ja vasenjalkainen. Olisin voinut tehdä oikeanjalan piruetteja nytkin, mutta sitten alettiin kokeilemaan , että me kaksi teimme vasemman jalan piruetteja . Sitten teimme vielä kadun suuntaan, elikä kyllä siinä olin jo melko sekaisin päästäni.  Tuo toispuoleisuus on haitannut aina, kun kaikki tehdään yleensä aina oikealla jalalla. Tuo meidän variaatio oli raskas , kun siinä oli niitä piruetteja niin paljon. Aivan meinasin läkähtyä ja alkoi jo silmissä vaaleta. Kuitenkin teimme vielä yhden lisäkierroksen. Tuntui , ettei  kerkeä hengittää ja sormissa pisteli. Sellaista se balettitanssi voi olla.
Tämä balettivuosi jää kyllä mieleen, kun tässä oli niin paljon tapahtumia. Balettitunnit menivät tosi hyvin. Kyllähän se tuommoinen liikunta auttaa, kun alkaa tympäistä liikaa. Sitähän tämä elämä on ikävän torjuntaa. Musiikki auttaa myös, musiikin tekemiminen. Eilenkin oli  tympeä olo, mutta sitten tein yhden You Tube videon , niin olin taas fiiliksissä.
Tänään tuli F-musiikista Kaplanin viulunkielet ja vaihdoin ne kielet yhteen antiikkiviuluun. Se viulu alkoi nyt soida paremmin. Se on kirkasääninen viulu, mutta siinä oli koko ajan ollut sellaiset matalaääniset kielet. Tilasin myös sellaisen kieltenpitimen ja vaihdoin sen.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Tänään on sää ollut viileämpi, vain 15 astetta. >Tänään oli viimeinen viulutunti  tämän kevään opettajamme kanssa. Nyt oli tuhti paketti viulunsoittoa tänä keväänä. Uusia asioita tuli seuraavat: oikea soittoasento, tarkempi sävelpuhtaus, soiton nopeuden harjoittelu, sitten vielä tällä viimeisellä tunnilla vinkit siihen kuinka soitetaan nyansseja ja crescendo.  Siis sillai, että millä jousen osalla soitetaan mitäkin. Fioccon Allegrossa voi harjoitella noita kaikkia edellä mainittuja.
Tilasin F-musiikista Kaplanin kielet kirkasääniselle viululle. Laitan ne tuohon yhteen viuluuni. Yritän vielä elvyttää sitä. Sehän oli jo korjattavana,mutta siinä olevat edulliset kielet eivät oikein soi. Sillä viululla on soitettu aikanaan paljon, niin täytyyhän sen olla ihan hyvä viulu. Hyvä, että noista harrastuksista tulee tauko, koska tarvitsen lomaa kaikesta.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Uusi viikko

Viikonloppuna oli lämmin ilma. Teimme lauantaina mansikkamaan. Teimme puutarhamullasta penkit, toivottavasti niissä on tarpeeksi multaa. Peittelimme ne penkit sellaisella mustalla vettäläpäisevällä kankaalla. Istutimme taimet kankaan läpi noin 30 cm etäisyydelle. Reunustimme penkit laudanpätkillä, joita oli heitetty pois.
Istutin myös neljä auringonkukkaa etupihalle kahteen ruukkuun. Lisäksi istutin vielä sellaista punaista kukkaa etupihalle. Sen kukan nimeä en nyt tiedä.
Takapihalle istutin ruukkuihin, tai ne olivat oikeastaan koreja, äitenpäiväruusun ja -neilikan ja sitten vielä pari petuniaa. Laitoin kukkiinkin sitä mustaa rukkaruohojenesto kangasta.  Ostin jo viime kesänä Lidl:stä sellaisen peltisen haikaran ja se on ollut etupihalla ihan talven ajan. Ostin vielä samaa sarjaa peltisen pelikaanin etupihalle ja riikonkukon takapihalle. Omakotitalossahan voisi pitää oikeita kanojakin. Tässä talossa kuuluu koko ajan aina keväisen lintujen laulu, kun tämä talo on puiston (metsän)reunassa.
Lauantaina katsoimme elokuvan  " Yön kuningas " vuodelta 1980. Siinä on pääosissa Al Pacino. Elokuva kertoo homomurhista ja siinä on kuvauksia homoclubeista New Yorkissa. Homoclubit kiellettiin sitten , kun AIDS tuli ilmi maailmassa. Se elokuva on noussut nyt kulttielokuvan maineeseen ja se on ollut kielletty Suomessa melkein näihin vuosiin saakka. Loppuratkaisu on aika yllätyksellinen. Elokuva perustuu löyhästi tositapahtumiin.
Kävin eilen Ideaparkissa.
Tänään kävin Jaakon kanssa poliisiasemalla anomassa luvat kolmeen pyssyyn. Ne luvat piti maksaa jo nyt etukateen. Tämä pyssyasiakin on vireillä jo puoli vuotta. Menimme sitten Biskettiin vielä kahville. Sää oli jotain 25 astetta lämmintä.
Tänään oli balettia ja teimme lattiatankoa.


perjantai 18. toukokuuta 2018

Iloisia uutisia

Aamupäivällä sitten näin , että Aki on ylioppilas. Ihan hyvät arvosanat, fy ja ke E, pitkämatikka ja äidinkieli m , englanti C. Akihan jännitti sitä pitkää matematiikkaa, mutta sehän meni yläkanttiin. Sitten äikästä olisi pitänyt tulla parempi noin todistusarvosanan mukaan. Sanoin, että elämässähän  yleensäkin käy usein niin, että yllätyksiä tulee suuntaan jos toiseen. Oikeastaan mulla ei ole koskaan ollut erityistä onnenkantamoista, vaan kaikki olen tehnyt sanotaanko nyt kantapään kautta aloittaen yhdestä askeleesta.  Ei mitään sellaista , että olipa onnea ,kun saavutin tuon , vaan porras kerrallaan. Ilmaiseksi ei ole tullut mitään, mutta eipä tuo haittaa, kuulun varmaankin enemmistöön tuossa suhteessa.
Ostimme eilen mansikantaimia ja huomenna olisi tarkoitus tehdä jonkinlainen mansikkamaa.
Kävin tänään F-musiikissa ja ostinKaplanin kielet JTLMinecourtiin,maksoivat 80 E. Viuluhan oli kunnostettavana, mutta siihen oli laitettu jotkin halvat kielet. Ajattelin soittaa seuraavan Golden Hoursin tuolla Minecourtilla. Harjoittelin päivällä viululäksyä ja se on aika helppo, että kyllä sen sävelen siitä löytää. Ne etydit, joita aiemmin soitin,olivat paljon vaikeampia.
Riina kävi tänään toisen kerran erään ystävänsä kanssa katsomassa My Fair Ladyn.
Sää on vähän viileä, mutta aurinkoinen. Mansikkamaa vaatii tietysti sitoutumista, mutta niinhän koirien hoitokin vaatii. Mitenkähän käy sitten, jos olemme vaikka matkoilla ?

torstai 17. toukokuuta 2018

Vähän viileni

Huomenna on sitten jännä päivä. Huomisen päivän sankari on kyllä vieläkin nukkumassa. Kummallisia yöeläjiä nuo nykyajan nuoret. Kuntosalille mennään keskiyöllä jne. Aki tuli elokuvista klo 23. oo, mutta sitten lähti vielä kuntosalille. Minä aina odottelen, että milloin poika tulee kotiin, että vaikka ulkoiluttaisi koirat. Muutenhan täysi-ikäinen saa mennä minne vaan.
Nyt sitten tasapainotin pikku salkkuani vähän: on perusteollisuutta , pankkialaa, lääketeollisuutta, elintarvikealaa, metsäalaa ym. ,


https://www.youtube.com/watch?v=sqq6KbDzmOo


Tänään oli balettia ja harjoittelimme edelleen yllämainittua "Merirosvo "-variaatiota, mutta yksinkertaisemmin. Alussa oli tankoharjoittelut  ja jotenkin mulla hahmottui nyt paremmin tuo keskivartalon hallinta piruetissa. Opettaja vähän korjaili asentoa. Treeni oli melko rankka . Kuitenkin  se oli herkistävä, kun se musiikki oli niin ylevää. Päivän tahmea olo kuitenkin parani treeneissä.   Tietenkin se on taas muutosten ( luopumisten ) aika mullakin ja sitäkin miettii sitten. Pesin yhden kolmen kerroksen ikkunan, siinä päivän saldo.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Yhä Hellettä

Nyt on ihan helteistä taas , noin 25 astetta. Eilen oli balettitunti ja siellä oli lattiatankoa ja venytyksiä. Venytykset ovat tosi tarpeen kropalle. Venyttelen vähän joka päivä, mutta nuo balettitunnin syvävenytykset ovat tietysti tehokkaampia.
Tänään oli viulutunnit kolmelta. Riina soitti Suzuki- kakkosesta  ja minä soitin Suzuki kuutosesta Fioccon allegroa. Ehdotin itse sitä kappaletta ex- tempore, koska olen nähnyt sen You Tubessa erään "adult playerin " harjoittelevan sitä. Soitin sen opettajan kanssa kerran läpi. Sehän on tuollainen kolmen sivun kappale.
Kun lähdimme viulutunnilta , ulkona oli hellettä kuin ulkomailla. Menimme Ideaparkiin ja joimme hedelmäsmoothiet. Menimme sitten Kicksiin ja ostin irtoripset. Olen harjoitellut irtoripsien käyttöä ja ne on menny ihan hajalle. Ostin nyt vähän tanakammat ripset.
Tänään Akilla oli pääsykokeet. Ylihuomenna kuitenkin  julistetaan uudet ylioppilaat. Askel kerrallaan edetään.
Voi olla , että huomenna hajautan vähän enemmän salkkuani. Jos vahtaisi tuota Nordeaa vähän pois vaikka Orioniin.  Talousnäkymät Orionissa ei lupaa erinomaista, mutta näköjään sitä tankataan. Pörssihän yliragoi aina ainakin nyt someajassa eläessä. Pelkällä hehkutukseella saadaan jokin osake nousemaan ihan yliarvostukseen ja jotkut ovat sitten aliarvostettuja niin kuin esim. Nokia.


maanantai 14. toukokuuta 2018

Hellettä

Tänään on ollut taas helteistä. Jos kesä alkoi jo nyt, niin toivottavasti ei sitten kesäkuussa ole sitten taas kylmää jaksoa.
Tänään on aika jännä viikko. Akilla on pääsykoe keskiviikkona ja perjantaina tulee YO-tulokset.
Piha on siivottu suurinpiirtein ja aloin jo pestä ikkunoita.
Jaakko kävi täällä.
Eipä tässä ihmeempiä. Olotila on niin tässä hetkessä kiinni kuin olla ja voi. Ei ole mitään suunnitelmia. Toivottavasti tällainen seesteisempi kausi jatkuu, noin henkisestikin.
Huomenna taidan kysellä kaupoista mansikantaimia.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäivä

Jaakko tuli eilen ja toi neilikkakukkapurkin. Aatos tuli tänään ja toi kortin , jossa luki jotenkin niin, että " yhdestä askeleesta alkaa suuri matka". Sain vielä ruusuja.
Katsoimme eilen illalla Euroviisuja, tai  ne ovat aika puuduttuvia, koaka niihin kappaleisiin pitäisi tutustua jo aiemmin, jos jotain iloa siitä lähetyksestä on. Itse pidin eniten varmaankin siitä Ruotsin esityksestä.
Kävimme tänään Verkkokaupasta ostamassa Akille pienen laskimen pääsykokeeseen. Kävimme myös Bauhausista multaa monta säkkiä, kun  perustan sen mansikkamaan.
Sää on ollut todella kesäinen.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Uutta kokeilua

Eilen kävimme Ideaparkissa aamupäivä. Ostin irtoripset. Kokeilin niitä ja kyllä niillä tuli kauniiksi. Olisi pitänyt aiemminkin käyttää irtoripsiä. Nuo oli aika kalliit , niin paremmin sitten istuivat luomella.

Sää oli erittäin lämmin ja siivosimme takapihan. Aatos ja Jaakko kävivät täällä eilen.
Eilen oli viulutunnit klo 15.00 ja oli melko kesäinen tunnelma , kun menimme sinne. Äkkiä kyllä vuodenaika vaihtuu. Sävelpuhtaus oli parempi nyt eräässä vaikeassa harjoituksessa , jota olin harjoitellut. Vielä harjoittelen siihen kappaleeseen iskut. Sain vielä lisäharjoituksia niistä samoista Baklanovan variaatiosta. Sitten sain vibraattoharjoituksia. Sitten sovimme , että tuo Suzukimetodi viuluharjoituskirjojani, jotka olen ostanut joskus 15 v sitten. Riinakin on edennyt paljon.
Tänään oli baletin kesäkurssi ja aloitimme harjoitella jotain tiettyä variaatiota, jota en nyt tiedä, mikä se on. Se oli jotenkin tosi taiteellinen ja ei nyt niin vaikeakaan. Jotenkin oli hyvä treenata, kun sää oli niin lämmin ja kroppa oli lämmin. Tuli sellainen tanssijan olo.

Eilen illalla katsoimme jonkun  oudon jännityselokuvan, joka perustui Stephen Kingin romaaniin ja vähän höpö.
Tänään oli tarkoitus siivota etupiha, mutta aika tärveltyi taas johonkin kauppareissuihin. Huomenna pitää sitten lakaista tuo etupiha.

torstai 10. toukokuuta 2018

Sattumia

Kävimme eilen katsomassa My Fair Ladyn uudelleen. Istuimme samoilla paikoilla kuin viimeksikin elikä eturivissä oikealla katsomosta päin katsottuna. Näyttelijät tulivat ihan iholle siinä niin lähellä. J.Raudaskoski oli Higginssinä. Katsoin sitten , että Raudaskoski on Haukiputaalta ja Picfordin esittäjä Kuusamosta. Pohjoisen poikia siis ollaan. Sitten se viulunsoitonopettaja soitti siinä orkesterissa myös.

Eilen oli ihme sattuma, kun tilasin Hobby Hallista Motorolan kännykän ihan huvikseni . Omassa ei ollut varsinaisesti vikaa, mutta se on vähän hidas. Sitten sen tilaamisen jälkeen se Samsung kännykkäni putosi lattialle ja näyttö meni rikki. Se on ennenkin pudonnut  , mutta nyt meni rikki heti sen jälkeen, kun oli tilannut uuden. Outoa.
Ostin tänään kuitenkin Kärkkäiseltä Motorolan kännykän , jossa on pitkäkestoinen akku (4000 MAh) . Halusin vaihteeksi Motorolan kännykän. Ostimme vielä Kärkkäiseltä haravan, mutta meni niin myöhään, että päätimme siivota vasta huomenna pihaa. Olen ostanut Lidl:stä mansikantaimia, mutta en tiedä jaksaako niiden kanssa alkaa millekään.
Sirniössäkään ei varmaan nyt jaksa alkaa millekään, ainakin ne mökkihaaveet nyt tuntuvat turhilta, kun ei vaan niin kuin jaksa. Siellähän on jo "mökki".
Sekin on outo sattuma , että Wärtsilän osake on ollut kaikkien aikojen korkeimmillaan 17.10.2017. Sehän on se päivä , jolloin elämä taas muuttui. Ei mene päivääkään, etten ajattelisi asiaa. Jotenkin on sellainen olo, että no , minä tulen sitten kohta perässä. Voi olla , että ostan Wärtsilää vielä takaisin.
Tänään oli tarkoitus grillata ulkona, mutta grilliä ei löytynyt mistään, grillasimme makkarat uunissa. Huomenna on viulutunti ja alkaa se tosi vaikea harjoitus sujua.
Katsoimme illalla ranskalaista thrilleriä.
Tänään on ollut ihan helteistä.
Kävimme myös Linnanmaan Prismassa. Ostin vähän tummempaa värivoidetta. Mulla on yks Diorin värivoide, mutta se on liian vaaleata, kun nuo pisamat värjää naamaa vaikka iho on vaalea.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Päivä kerrallaan

Tänään alkoi baletin kevät-/kesäkurssi. Teimme lattiatankoa, ja  tiesi jotain tehneensä. Lopuksi  teimme vielä tehokkaat venyttelyt . Kyllä selvästi tuntuu , että paino on laskenut. Ylös pääsee melko kevyesti. Ennen piti miettiä, että millä taktiikalla tässä pääsee ylös. Viulutunnit olisivat olleet tänään, mutta siirsin ne perjantaiksi. Olen tilannut netti Antikvariaatista  viidellä eurolla myös Second selection Golden Hours for violin and piano. Siitä puuttuu viuluvihkonen. Se on painettu 1930. Siis se kirja on jo tullut mulle.
Aki on nyt ollut pari päivää kuumessa.
Menemme huomennä mieheni ja tyttäreni kanssa katsomaan uudelleen My Fair Ladyä. Tällä kertaa Mr. Higgins on A-P Toivonen.
Sää on ollut viileä, mutta kurakelit ovat onneksi ohi.

maanantai 7. toukokuuta 2018

Sää on viileä

Möin sittenkin Orionit pois ennen kuin ne kerkes laskea ja ostin Altiaa. Orion on tulee laskemaan vielä paljon. Ostin tilalle Altiaa.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sää on huono

Olin lauantaina baletissa. Olo oli jo kohentunut huomattavasti. Katsoimme illalla elokuvia. Aatos kävi tänään täällä.
Musiiki parissa olen viettänyt paljon aikaa.
Ihmetyttää tuo geelilakkaus, kun se ei pysy kynsissä juuri yhtään. Ostamani tökötti oli jotain geeliä, ei varsinaista lakkaa, mutta siitä sanottiin , että se pysyy, kun vain puhdistaa ensin kynnen. Pitääköhän tilata varsinaista geelilakkaa ja jotain praimeria.
Baletin kevätkurssit alkavat ensi tiistaina, minun pitääkin siirtää viulutuntia.

perjantai 4. toukokuuta 2018

Sairaana

Tämä viikko on ollut tosi kylmä ja harmaa. Toissapäivänä alkoi jokin kuume piikki. Illalla , kun menin nukkumaan , niin vilutti hirveästä ja yritin nukkua takki päällä. Siltikin paleli ja aamulla kuumetta oli 38,5. Minun oli silti ulkoilutettava koirat päivällä, koska Aki nukkuu päivät. Eilenkin oli sellainen viluinen olo. Tänä aamuna sitten jo kroppa oli rentoutuneempi, nyt vaan tietysti vähän väsyttää. Tänään satoi vettä ja Riina ulkoilutti  koirat. Milou voi olla tosi hankala. Muppe vaan lönkyttelee vanhuuttaan, mutta Milou voi riuhtaista äkkiä jonkun variksen perään.
Eilen, kun makasin kuumeessa, niin joku naapureista sahasi koko päivän moottorisahalla.
Tänään sitten vaihdoin Wärtsilät Orioniin.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Vaatimuksia

Tänään oli aamulla viluinen oli ja otin Buranaa. Lähdin kuitenkin viulutunnille. Mulla oli soitettavana pari Baklanovan variaatiota. Ne eivät oikein sujuneet, kun niissä ainakaan toisessa ole mitenkään tarttuva melodia. Siinä on ylennyksiä ja alennuksia. Piti ihan kaivaa Riinan oppikirja, kun yleensä olen soittanut sellaisia melodioita , joista jää sävel päähän. Sellaisiahan ne nuo klassiset kappaleet ovat, että niissä on kaunis tarttuva melodia. Tiedän kyllä mistä soitetaan F ja ylennetty F jne. Soitin sitten keyboardilla , että jäisi päähän jotain melodian tynkää. Kyllä nyt ajattelin ens kerraksi opetella, en soita niitä omia juttuja tällä viikolla.
Möin rahastoa ja ajattelin ostaa Nordeaa ja Orionia, kun ne ovat nyt alhaalla. Olisi pitänyt tajuta myydä jo alkuvuodesta, niin olisin saanut osingot. Mulla ei ole ollut ikinä kumpaakaan. Näyttää , että käppyrät olisivat kääntyneet nousuun. Huom. näyttää. Onneksi mulla ei ole niitä eläkevakuuksia, joihin niin houkuteltiin aikoinaan.
Sää on ollut kylmä ja harmaa.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Sää on viileä vuodenaikaan nähden

Tänään ei mitään erikoista. Yleensäkin tämä Vappu on sellaista epämääräistä aikaa , ettei tiedä mikä viikonpäivä on ja, mitä pitäisi tehdä.  Nykyvuosina ei tule lähdettyä Vappuna minnekään kaupungille vaeltamaan. Totesin tuossa, eilen että olin soittanut liikaa, kun on intohimo päällä, niin sitten uupuu. Monet muusikothan ylirasittuvat siksi.Sävelsin tänään oman sävellyksen " Chanson Aki ". Tein siihen piano säestyksen. Taltioin kameraan pianosäestyksen ja sävelkin alkaa jo tulla tutummaksi. Ei sitä omaakaan sävellystä heti osaa. Säveltäminen on jollain tavalla helpompaa kuin soittaminen.