lauantai 21. maaliskuuta 2020

Poikkeustila 4. päivä-- mainitsen blogissani 25.1. koronaviruksen 1. kerran

Sää on ollut tänään aurinkoinen. Pakkasta oli ehkä yksi aste. Väkeä laskettelukeskuksessa oli aika vähän, enimmäkseen lapsia tai nuoria. Se 1,5 m:n etäisyys toisiin säilyi. Laskimme 13 kertaa rinteen alas. Siihen meni noin pari tuntia. Taustalla soi radiokanava Kasari. En pidä yhtään tuosta musiikista laskettelukeskuksista, kun haluan olla luonnon lähellä.

Nyt on poikkeustilan neljäs päivä vasta ja korona tartunnat ovat lisääntyneet täällä Suomessa paljon´( 521 ). Tänään on kuollut ensimmäinen koronavirukseen. Moni vielä kuolee. Joissain jutuissa sanotaan , että Suomessa on vähän tehohoitopaikkoja verrattuna sairastuneisiin.
Italiassa on tänään kuollut 800 koronavirukseen. Tautiin kuolleita on yhteensä 12964. Eilisestä kuolleita on kohta 2000 enemmän. Virus on levinnyt kaikkialle maailmaan.

Raimo on ollut viikonloppupäivystyksessä. Siellä ei ole ollut yhtään tartuntaa, mutta valmiustila on käynnissä. Muistan , kun oli Sars, niin siellä oli potilaita ja niitä ei tiennyt minne sijoitetaan ja normi elämä jatkui täällä.  Ilta-Sanomissa oli otsikko, että tehohoitopaikkoja ei riitä kaikille. Se oli jotenkin kamalaa, mutta muuten tauti ei näkynyt täällä ns. normaalielämässä. Nyt on sitten tilanne on paljon pahempi.

Koronan oireet ovat ikävät. Yritän kyllä estää, etten sairastuisi. Myös kaikki meidän perheessä ovat varovaisia. Kaikki meidän perheessä ovat toistaiseksi ihan rauhallisia, noudattavat vain ohjeita.

Nyt luin , että maailmalla joutuu teholle myös nuoria. Mikähän tästä vielä tulee ?

Kävimme myös kaupassa ja siellä oli normaalisti tavaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti