maanantai 31. maaliskuuta 2014

Dear Diary


 Löysin kassillisen valokuvia ja mm. tämän kuvan vuodelta 2000. Tämä MB-66 on nyt naftaliinissa Posiolla. Kaikkea sitä ollaan jaksettu harrastaa, kuin vanhoja mersuja. Olo on vähän  väsynyt nyt, toivottavasti se kilpirauhaslääke tehoaa ja kaikki turhat vatvomiset jää pois. Vielä tuosta kuvasta, kun tuo on otettu , asuimme Puolangalla, ja en viihtynyt siellä, tosin tuo kuva on otettu Posiolla Hietajärven rannassa keväällä 2000. Nuo kuvat on vähän sellaisia vähän huonoja mutta hyvää tietoa niissä on meidän elämästä.t. Cat


lauantai 29. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Jotenkin ollut trauman käsittelyä, ikään kuin olisin palannut ajassa kolmekymmentä vuotta taaksepäin. Ketä nämä henkilöt täällä ovat ?. Liian voimakkaasti tulee ensirakkaus mieleen. Sitten olen jotenkin ikävöinyt isää ja äitiä, kun ne oli silloin niin voimakkaasta mun elämässä läsnä. Oonko minä seonnut lopullisesti. Mun omat lapset on täällä nyt ja olen osoittanut rakkautta heille tosi paljon. Aina suorastaan tuhlailen rakkauttani, aina olen tuhlaillut rakkauttani. Aika kevyt olo toisaalta, mitenhän tämä jatkuu?Kävin tänään baletissa ja nyt oli sijainen. Nytkin huomasin , että pidän siitä omastani enemmän, kun se on sellainen temperamenttinen. Jotenkin jännä , kun se komentelee meitä kuin vanhan ajan opettajat. Tuntuu , että nyt sitä oppii balettia ja on hyvä siinä. Kun tulin baletista kävin vielä Jyskissä ja olen levännyt ja vähän tehnyt jakkua. Eilen katsoimme elokuvaa Insomnia, se jäi kesken , kun alkoi väsyttämään. Pitää katsoa se loppuun, siinä on se Al Pacino. Minkälaistahan tuo näytteleminen on ? Ainakin osaan käyttää ääntäni , kun olen ollut lauluopetuksessa niin kauan. Miksei se taiteellinen henkilö osaa mitä vain taiteenlajeja, kun vaan kokeilee ?

perjantai 28. maaliskuuta 2014

dear Diary

Todellakin väsyttäny koko päivän. Kasvojen iho tuntuu kuivalta. Kävin vielä Jyskissä ja ostin isoja pyyhkeitä hintaan noin 2 e/ kpl. Tietysti ne peitteet oli myyty, joita ajattelin eilen ostaa. Ostin myös kaksi kannelista säilytyskoria, joihin on hyvä pakata noita mekkoja. Ajattelin viedä kirpparille nuo liian pienet mekot.  En rupea niitä missään kaupittelemaan .Sitten ostin vielä makuupussin, kun ei sitä peitettä löytynyt, 16 E, tosi ihana , alunperin noin 50 E. Siinä on sellainen flanellikerros ja sen voi oikaista peitoksi , pakkasraja -6, mutta oli se niin kuuma , että piti panna pois. Nyt noiden alennusmyyntien ansiosta tuli lakana- ja pyyhepäivitys. Sitten nuo kaatuvat lastulevyrottelot saatiin vaihdettua uusiin.

torstai 27. maaliskuuta 2014

dear Diary

Käytin iltapäivästä Riinaa baletissa. Kysyin puhelimitse mieheltäni illalla labra-arvoista ja hän sanoi, että pitäisi ottaa 1,5 tabl. Thyroksiia. Nyt ,kun tarkemmin ajattelen, niin on mulla ollut noin pari viikkoa oireita, vähän on esim. palellut ja jotain mielialaoiretta, en tiedä, mikä sekasotku tämä on. Otin sitten 1,5 tablettia lääkettä. Siivosin päivällä, että kyllä tässä on jaksanu noita hommia tehä. Mottoni on jo vuosia ollut: tärkeintä elämässä on onnellisuus, että niin kuin päivä tai hetki kerrallaan. t. Cat

Dear Diary

Eilinen päivä tuntui pitkältä vatvoin yhtä vanhaa traumaa.Tänään nousin noin klo 12.00 tuntuu, että nyt tuo trauma jäi lopullisesti taakse , tosi vanha trauma, ei uusi. Sandra on taas lähettäny paljon ohjeita mulle ja tyttärelleni balettikoulusta, mutta musta on todella kurja, kun se lauluesitys on samana päivänä , kuin balettiesitys. Miten siinä kahdeksi repeää ? Mun pitää harjoitella ne vettä valaen. Tuo Mirjamin laulu 2 on niin raskas laulaa, että sitä pitää varmaan harjoitella joka päivä. Opettaja anto ohjeita, että eka säkeistön laulat mezzoporte, sitten vielä mezzoforte, sitten pianissimo ja viimeinen forte. Alko jo ääni loppua viime tunnilla. Aina menee hyvät jutut tuollai pilalle. Baletissa Riina on sitten kolmessa esityksessä ja minä kahdessa.
Sain labratulokset tänään ja yks arvo oli vähän yläkantissa, tosin viitearvoissa, ennen se ei ole ollu noin paljoa. Lähetin kysymyksen lääkärille.
Versacen aurinkolasit tuli Englannista. Ne on sellaiset mustanvioletit, tosi hienot. Ne oli mulla äsken kun kävin Mupen kanssa ulkona. Vien tänään Riinan balettiin ja ostan Valveelta neljä lippua balettinäytökseen, sais ite niistä vähän. Oon taas yksin huomisiltapäivään. Oisin imuroinu , mutta ei ole pölypusseja. Otan entisestä roskat pois ja menoksi. Olotila mukiinmenevä. Ankara ketutus väisty vähäks aikaa.
Aamulla näin unta taas , että oli kotona ja mun isäni ja äitini oli siellä.Oon mä niitä ikävöiny. Oli niissäkin omat vikansa, ehdottomasti , oli ne voimakkaita persoonia, sellasia kulmikkaita. En kuitenkaan halua kerrata niitä muistoja päässäni yökaudet., vai pittääkö se vain sietää?

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Nousin tänään aikaisin. Aki lähti Rukalle koulun kanssa laskettelemaan. Minulla oli aika kilpirauhasverikokeeseen 9.20. Lähdin tarpeeksi ajoissa ja jouduin ottamaan Riinalta rahaa parkkimaksuun. Menin Tuiraan ja huomasin , että mulla oli 2 euron kolikko, harmittelin, kun pitäisi muutamasta minuutista maksaa 2 E. Silloin eräs naishenkilö huomasi minut ja sanoi, että hänellä on parkkilappu , jossa on yhteen aikaa. Iloisena sanoin , että voin ottaa sen ja kiittelin. Uskomatonta ajattelin, olisinkohan itse tehnyt samoin. Sitten menin odotushuoneeseen ja heti mua huudettiin , vaikka oli 20 min etuajassa. Olin ihan ällistyny, kysyin , että paljonko kello on, että olen joskus joutunut odottamaan aika pitkään. Hoitaja sanoi, että hänellä pitää mennä rasituskokeeseen, niin ajatteli kysyä mua etuajassa. Uskomatonta , ajattelin  päivä lähti hyvin käyntiin ja aurinkokin paistoi niin , että tarvitsin kaikkein tummimmat Chanelin aurinkolasini. Menin sitten Lidliin ja ostin ruoat. Sitten menin taas sinne Jyskiin ja ostin matkalaukun ja puuvilla täkin. Nyt ehdottomasti ei enää mitään sieltä. Menin kotiin ja Muppe oli iloisena vastassa. Lepäsin vähän sen täkin alla  ja tuli sama olo kun kotona Sirniössä , mummontäkki ja kova tyyny, varmaan uni tulee ens yönä hyvin. Halusin sellaisen lumpputäkin ja toi Jyskin täkki oli nyt lähinnä sitä. Nousin siitä ja panin Hk:n sinisen, kera sulatejuustoa ja tomaattia uuniin ja tein muusia. Sitten laitoin eräät farkut valakistumaan klooriveteen ja sitten laskin vettä toiseen sankoon ja pyyhin takkahuoneesta seinät. Nyt on jo nälkä , syön ja ulkoilutan koiran. Tänään ei sitten ole muita menoja voin tehdä jakkuanikin , kllo on vasta 12.22. Olen kerinnyt tehä aika monta juttua.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Olin eilen baletissa, olotila parempi. Harjoittelimme koreografiaa ja jotain osioita Joutsenlammesta, jotain askellusta.On vähän tili huvennut, kun eilenkin menin sinne Jyskiin ja ostin pari kassillista lakanoita. Ajattelin mennä taas, mutta en tiedä , kun rahaa on menny laseihin , Eurokankaaseen  myös noin ylimääräistä kaiken muun lisäksi.Alennusmyynnit vaan kiihtyy  Loppuviikosta on varmaan jo 80 prossan alennukset .Sain sitten viedä roskiin ne lakanat , jotka repeää kuin paperi. Ihana mennä nukkumaan ylellisiin lakanoihin. Jos ei muuta iloa elämässä , niin uudet lakanat. Aurinko paistaa ja kävin Mupen kanssa ulkona. Se on sitten ihana koitra, kun se tulee täsmällisesti samaan aikaan sängyn vierelle kurkistelemaan, että minun pitäisi nousta ylös. Eipä ihmeempiä. t. Cat

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Vähän jähmeä olo. Talossa on nyt niin hiljaista. Leikkasin sittenkin jakustani sen silkkivuoren irti, koska se tuntui liian kuumalta. Voin käytää sen vuoren kankaan hameosaan. Nyt pitää sitten kutoa ne reunukset mustasta puuvillasta. Ihan hieno puku siitä tulee. Kangas on niin kaunista vaaleapunaista pellavaa. Jakkuahan voi sitten käyttää vaikka farkkujen tai leningin kanssa.  Katsoimme viikonloppuna vielä sellaisen elokuvan kuin Silent House, vähän kamala , ei mulle sovi nuo kauhuelokuvat, laskee mielialaa. t. Cat

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Olen tehnyt jakkuani. Kiinnitin vuorin ja tuntuu , että se voi olla liian kuuma vuorin kanssa, mutta saahan sen sitte revittyä pois , jos näin on. Aika vaikea sovittaa istuvaksi. Sovitimme myös hyllyköt paikalleen ja ne sopii oikein hyvin. Nyt sain kerätä tavaran pöydiltä hyllyille. Koira ei enää pääse käsiksi valokuva-albumeihin. Iso rojo Aku-Ankka kirjoja heitettiin roskiin. Yleensäkin heitän paljon tavaraa pois, näin isossa perheessä hukkuis rojuun muuten. En ole mikään hamstraaja. Vanhimmat poikanikin olivat täällä viikonlopun. Muistan ajat , jolloin meillä oli vain kaksi pientä poikaa. Ne ei älynny edes ostattaa karkkia ja söivät paljon mikrokaurapuuroa.  Eipä tässä erikoista. t. Cat

Dear Diary

Jaloissani olevat pahkurat ovat ilmeisesti lintukirpun puremia. Mupesta on tarttunut minuun kirppuja , kun annan sille niin isoja haleja. Kävin eilen baletissa. Tullessa kävin Jyskissä , kun siellä on kaikki puoleen hintaan, koska on remontti . Ostin lehmän taljan, mutta vein sen tänään pois ja vaihdoimme hyllyihin. Koko kauppa Ritaharjussa on kohta myyty tyhjäksi. Eilen illalla katsoin Jack Nicholsonin elokuvan , Postimies soittaa aina kahdesti, ja kyllä mulla tuli lopussa kyyneleet silmiin , kun se nainen kuoli ja ja se mies itki niin ääneen sen kuoleen naisen vieressä.
Uusilla silmälaseillakin on nyt niin hyvä katsella. Nyt pitäis sijoittaa nuo hyllyt ja koota tavara niihin pöydiltä, niin ei koira sitten syö kirjoja ja valokuvia. t. Cat

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Tänään on satanut lunta ja on heti pirteämmän näköistä. Tuo paljas kuollut maa näyttää niin aavemaiselta. Koirakin kylpi lumessa noin viisi kertaa. Hain tänään uudet silmälasit, kai ne käykin. Ihme kun jalkoihin tulee jotain kutisevia punaisia pahkuroita, kuin joku riivaaja iskis sisältäpäin.  Tiettävästi en ole allerginen. Täytyy miettiä tuota mattoasiaa vielä. Olen ommellut jakkuuni taskuja. Ompelin kaksi taskua kiinni. t. Cat

Dear Diary

Eilen olin väsynyt ja en kestä väsymystä, koska se laskee mielialan . Nyt olen nukkunut hyvin. Voin kertoa elisen tapahtumista. Veimme Riinan balettiin ja sitten menimme Biskettiin kahville. Soitin Aatokselle. Hän sanoi, että on Asemakadulla hakemassa televisiopöytää, jonka on saanut ilmaiseksi. Mieheni lähti hakemaan pöydän ja odottelin kahvilassa vähän aikaa ja  hain sitten Riinan Valveelta. Menimme sitten Aatoksen asunnolle. Raahasimme sen televisiopöydän sinne. Ihmettelin , että mitä hän raahaa ilmaistavaraa pieneen kämppäänsä. No, ei ollut sitten paikkaa entiselle pöydälle ja päätimme viedä sen takaisin meille . Sitten Aatos rojosi lattialle pari rikkinäistä tuolia myös. Ei kai siinä mikään auttanu, kun ne piti raahata volkkariin. Minä jäin asuntoon ja järjestelin sen tilavammaksi. Aatos oli yllättyny, kun kämppä oli yhtäkkiä tilava ja viihtyisä. Äiti laittoi vähän asioita järjestykseen. Tumma Ikean pöytäkin sopi nyt sisustukseen.
Sitten keksin , että mennään Ritaharjussa Maskun takapihalle, kun siellä on monesti vanhoja huonekaluja roskalavalla. Sinne sitten  jätettiin ne romut. Sitten huomasin  kaksi ihan uuden näköistä kokolattiamattoa. Sanoin , että otetaan nuo tuosta mukaan.  Nyt kun olen tässä päivän tarkastellu nitä, tai se toinen on lattialla , se sopii oikein hyvin tuohon meidän olohuoneen lattialle, en olisi muuten keksiny , minkälainen matto tuohon lattialle sopii. Seinät näyttää tosi vaaleilta ja raikkailta. Merkillistä tämä elämä.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Käytimme Riinaa baletissa tänään. Nuo Ilta.Sanomien otsikot saa mut kauhun valtaan.Ompelin vain yhtä taskua jakkupuvustani.Muuten ei ihmeempiä. Olo vähän pelokas.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Olin eilen laulutunnilla. Lauloin viime kerralla Merikannon Tuulan tuli tuli teitä ( Teuvo Pakkalan sanat ) niin, että opettaja sanoi , että se kolahti niin, että voisin laulaa sen toisena kevätjuhlissa. Omasta mielestänikin lauloin  sitä kauniisti, joten laulan sitten kevät juhlassa kaksi laulua. Kyllä tuo laulukin on ihanaa ja vaativaa, mutta balettiharrastus antaa mulle ryhmään kuulumisen tunnetta. Olenhan niin kauan elänyt vailla mitään muita ulkopuolisia.Porhallan sieltä baletista aina niin energisenä ja hyväntuulisena, että kyllä se baletti on tärkeä mulle.
Riina ei ole ollut tänään koulussa, koska kurkku on kipeä . Olen ommellut jakkuani. Ois kyllä hyvä, kun olisi se sovitus nukke, kun nuo muut ei osaa pistellä minuun neuloja, ei edes nuppineulaa paikoilleen. Ostin eilen silkkivuorikangasta. Oon noita vaatteita sen verran tehny, että kyllä niistä aina ihan sievä lopuksi tulee. Olotila sellainen puuhakas, ei masennakaan. Voisin sitten tehä vielä tuosta kankaan lopusta hameenkin, niin olis sitte Chaneltyyppinen vaaleanpunainen silkkivuorinen ryppytetty pellavajakkupuku, johon tulee mustat reunat, kudon ne itse ohuesta langasta. Että sellaista.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Dear Diary

En muistanu eilen tyttären hammaslääkäri aikaa, onneksi pääsee jo torstaina. Nyt täytyy taas muistaa, että kalenteria on katsottava joka päivä. Olin eilen baletissa, harjoittelimme koreografiaa. Jotain uusia harjoituksia on opeteltu viime aikoina. Pitäisi ostaa vuorikangas Chanel-jakkuuni, kun kerran tekee , niin tekee kunnolla, kun tuo päällimäinen kangas on niin ohutta. Onneksi sain nukuttua viikonlopun väsymykset pois ,kun aloin käydä jo ylikierroksilla. Kamala olo sekin , kun ei pysty olemaan paikoillaan, mutta kunnon levolla palasin rentoon olotilaani.Pitäähän mun olla kunnossa, muuten ei tule tämä perhe toimeen. Huusin tuossa Ebaysta Versacen  vintage aurinkolasit, tosi kauniit. Mulla on myös muutamat design aurinkolasit, ne on kanssa tärkeät , niin kuin käsilaukkukin on. Pitää naisella olla aurinkolasejakin. Huomasin juuri , että naamaan pitää laittaa enemmän peitevoidetta , ennen ei juuri lainkaan.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Chanel-tyyppinen jakku, villaa
samasta kankaasta on myös hame
Pusero,tunika, puuvillaa,
Sohvan irtopäälliset, samanlaiset myös kahdessa nojatuolissa

Dear Diary

Eilen ompelin sohvan päälliset. Aloitin kelo 13.oo ja lopetin 16.30. Taisin rehkiä vähän liikaa, olin illalla ylirasittunut ja vieläkin olen . Kävin äsken balettitunnilla. Ompelin kaikkiaan kymmenen päällistä, sohvaan ja kahteen nojatuoliin. Tein ne sisustuskankaasta, jota olen käyttänyt verhoina. Ostin kankaan jo 2001 verhoiksi. mutten ole käyttänyt niitä. Kangas on beigeä ja siinä menee sinistä ja kullanväristä raitaa, tosi hyvät tuli ja se kangas on kestävää. Ikean päälliset sai panna sitten pesuun.
Tänään oli sitten vielä Riinan syntymäpäiväjuhlat. Kolme tyttöä tulivat juhliin. Aki oli  leiponut kakun , ihan kakkupohjankin leipoi itse.  Riinan syntäreitä juhlitaankin aina monen otteeseen , koska synttäri on aina loma-aikaan. Tuntuu , että olen ihan fyysisesti poikki, mutten niinkään henkisesti nyt. Minun oli vain pakko saada ne sohvanpäälliset valmiiksi.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Kävimme kaupungilla. Riina meni balettitunnille ja minä kävin kangaskaupassa. Ostin sieltä vaaleanpunaista kiiltävää pellavaa ja aion tehdä siitä Chanel jakun. Maksoi aika paljon , en ajatellut käyttää rahaa niin paljon siihen liikkeeseen, mutta ihastuin siihen kankaaseen ja vielä luonnonkuitua. Kaavat aion ottaa kevytuntuvatakistani, joka on mulle sopiva. Sain juuri valmiiksi edellisen Chanel -jakkuni, mutta tästä teen kesäisemmän. Maksamallani hinnalla  olisi saanut halvemmalla Ellokselta, mutta onpahan tekemistä. Olo on jo parempi.

Dear Diary

Eipä ihmeempiä. Eilen katsoin jotain ajankohtaisohjelmaa tuosta Venäjän nykyhetken ulkopolitiikasta ja kyllä mulla alkoi kauhistuttaa. Että ryssääkö tässä pitää ruveta tosissaan pelkäämään ?
Tänään on Riinalla balettitunti. Ahdistaa.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Kävimme eilen kaupoissa , haimme Riinan koulusta ja menimme hampurilaiselle. Ostin myös kauniita nappeja jakkuuni ja lisää lankaa. Illalla oli balettia. Harjoittelimme koreografiaa. Harjoittelin vielä lisää kotona , joten meni niin myöhään, että lihaksiani kihelmöi , enkä saanut unta.  Olen joka ilta tehnyt 100 aukikiertäjäliikettä ja on taas lihasmassaa tullut lisää. Esitämme sen Tunnit valssin sitten kolme kertaa, mutta minun pitää olla yhdestä pois , koska on se lauluesitys, Säntään sitten laulun jälkeen balettiesitykseen, kyllä on ballerinalla kiirettä. Riinakin esiintyy kolme kertaa. Kyllä siinä vähän ikävästi sattuu taas päällekkäin nuo esitykset.  Onneksi olen sen verran jo esiintynyt, etten juurikaan ole liian hermostunut. Käytin juuri Mupen ulkona ja kohta lähden lauluun. Näin taas sitä untani. Kevät on tullut tosi aikaisin tänne. t. Cat, olo ihan OK.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Nukuin taas pitkään. En nähnyt mitään ikäviä unia viime yönä. Heräsimme auringonpaisteeseen. Käytin ensimmäiseksi Mupen ulkona. Sitten tein Riinan syntymäpäivä kakun ja siitä tuli hyvä, vaikkei se ehtinyt tekeytyä. Melkein koko päivän luulin , että on sunnuntai. Kudoin puseroni valmiiksi , pitäisi vielä siistiä se, mutta kyllä se oli työläs kutoa, mutta hieno siitä tuli. Kaapissani olevat kaupasta ostetut tuntuvat räteiltä, jotka voi säälittää heittää pois , mutta tuo itse kutomani on hieno. Pierre Gavallon puseroni ovat kymmenen vuotta vanhoja , mutta silti ihan jees. Kudoin myös jakkuuni koristereunoja , että se näyttää ihan Chanelilta.  Ompelin myös niitä koristesuikaleita kiinni paikoilleen. En ole käyttänyt sitä missään, mutta se varmaan sopii ihan farkkujen kanssa. Hameen olen tehnyt samasta kankaasta. Voisin kuvitella , että tuollainen puku sopisi vaikka teatteriin tai konserttiin. Yleensä en noissa käsitöissä ole mikään hifistelijä , ei pienet virheet niin haittaa, muutenhan en saisi ikinä mitään valmiiksi. Pääasia , että asut tuntuvat mukavilta päällä ja näyttävätkin hyviltä  Mitään pitsejä en osaa virkata. En ole oikein missään hifistelijä, en ruoanlaitossa, enkä harrastuksissani. Mieliala on ollut ihan hyvä, kun on tuolla tavalla niin kivaa tekemistä. Täytyy olla tyytyväinen, että ei masennakaan. t. cat

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Nousin ylös yhdeltä. Aamulla näin sellaista unta  , että olin kotona ja äitini puhui jotain  ja sitten tajusin siinä  unessa, että se on kuollut ja tuntui valtavan ahdistavalta. Mistä nuo unet johtuu ? Kai se on vaan nähtävä , mitä näytetään sitten , mutta mikä kumma tuossa kiikastaa.  Tuo sama uni toistuu aika usein. No , nousin ylös ja join kahvia. Ulkoilutin Mupen tuossa kurakelissä.
Tein sitten hirvenlihasta pyöryköitä. Ne kuivuivat vähän kiertoilmauunissa , mutta söimme niitä kuitenkin. Siihen oli lisukkeena Lidl muusia ja bearnaiskastiketta . Lihapullia jäi vielä ja laitoin ne muovipussiin , siinä toivossa että ne vähän pehmenee.
Kävin sitten Akin kanssa kaupassa ja ostimme Riinalle pelin  syntymäpäivälahjaksi.  Riina täyttää 13 v., mutta on mieleltään vielä pikkutyttö, niin kuin Akikin on pikkupoika. Se on mielestäni vaan hyvä asia,että lapset ovat lapsia. Sitten ostin vielä kakkupohjia ym. tarvikkeita , että saamme kakun aikaiseksi. Ostin vielä jotain vaaleaa villalankaa, joka sopii Chanel tyyppiseen jakkuuni. Olen myös kutonut puserooni jatkoa. Tänään ajattelin lukea naistenlehtiä, on jotenkin sellainen rento päivä, mutta ei taida niitä juuri ehtiä lukemaan. Ostin myös tulppaaneja, koska huomenna on naisten päivä. Lomalla kannattaisi käydä useamminkin , koska oloni on nyt melko huoleton ja kevyt. Kaikki lapseni ovat täällä.
Sovitin tuota yhtä hametta , joka on ennen ollut vähän tiukka , mutta nyt vieläkin tiukempi. Se johtuu siitä, että lihasta on tullut tuonne peffaan lisää. Jotenkin tuntuu vielä sellaista turvotusta  ja nestekertymää. Kropassa ei muuten ole mitää jumeja eikä vaivoja. t. Cat

torstai 6. maaliskuuta 2014

Dear Diary

Loma oli erittäin virkistävä. Posiolla oli ihan täysi talvi. Lumitilanne oli hyvä, niin kuin yleensäkin. Kävimme kerran Kirintövaaralla laskettelemassa kolme tuntia. Luisto oli hyvä + 1 asteen kelissä. Kolmen tunnin laskettelu ei tuntunut juuri missään. Riinakin oppi laskettelemaan. Hän ei pelännyt enää tulla rinnettä alas ja osasi mennä itse hissiin. Opetin Riinaa ihan mielelläni laskemaan.
Sain hyvin nukutuksi ja sitten se väsynyt , turtunut  olo vaihtuikin sellaiseksi raukeaksi. Aluksi mietin yhtä ikävää juttua, mutta sitten asia haalistui päässäni, niin se ei tuntunut enää.
Kudoin puserooni hihan ja ostin Posiolta lisää lankaa ja kudon lisää helmasta.
Kun siinä makaa sohvalla , niin tulee katsottua kaikki uutiset moneen kertaa. Koko ajan jauhettiin tuosta Ukrainen tilanteesta. Mua alkoi vähän pelottaa , että jos tänne hyökätään , se on niin luissa ja ytimissä sukupolvien takaa. Niin kuin silloin sota-aikaan, 15 min aikaa lähteä . Voi , voi sitten taas ajattelin , että täällä Posion  lintukodossa olemme turvassa. Olisin ollut pidempäänkin , mutta miehen pitää mennä pe päivystämään. Nälkää jäi vielä , niin voihan tuolla käydä taas lähiviikkoina. Pääsisi joskus vapaasti lähtemään jonnekin.
Tänään olemme siivonneet koko talon. t. Cat, olo sellainen hyvin tasainen, mikään ei erityisesti sureta ja mitään ei erityisesti tarvitse saavuttaa, vaan on.