keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Aurinkoista

Eilen oli viulutunti ja soitin asteikkoja. Tarkemmin sanottuja a-molli ja e-molli asteikkoa. Viulu on siitä vaikea soitin , että siinä ei ole tiettyä kohtaa ilmoitettu, josta äänen saa aikaiseksi. Opettaja sanoi, että pianoa osaa soittaa melkein kuka vaan , mutta viulua vain harvat. Niin kai se sitten on. Kuulun sitten tuohon vähemmistöön.
Menin sitten kuoroon. Väsytti kyllä jo niin, kun pitää nousta portaat kolmanteen kerrokseen. Nuoremmatkin valittaa niistä portaista. Vasta nyt alkaa jotenkin se väsymys hellittää.
Kävin Akin kanssa koiria ulkoiluttamassa. Tänään ehkä ompelen sen balettihameen. Moppasin koko talon. Hyvä, että olen keksinyt nopean ja helpon tavan siivota, oranssi Sini-moppiliina. Ennen piti miettiä, että voi kauhea pitäisi siivota, mutta nyt se ei ole mikään niin vaivannäkö. Ennen kerättiin ensin suurimmat roskat , toisella kerralla imurointi ja kolmannella kerralla jotain luuttuamista. Sinillä yhdessä hujauksessa kaikki sama. Aikaisemmin oli vielä mattoja , mutta nyt ei ole koirien takia mitään mattoja .

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Lisää tanssimista

Olin tänään baletissa. Meidän ryhmällä on sellainen tehtävä, että oman esityksen jälkeen olemme näyttämöllä esillä monen tanssin ajan. Sehän on ihan hyvä juttu, mutta siitä ei saisi tehdä liian raskasta. Siinä voi sitten säteillä tosi kauan lavalla.
Laulussa ääni oli tukossa , mutta mullahan jokin epämääräinen flunssa. Lauloin omaa laulua ja myös Edu Kettusen  Minä olen muistanut biisiä. Muistan sen , että se oli suuri hitti vuonna -89 ja se vuosi  oli mulle erittäin positiivinen.  Mulla oli silloin harmaa Toyota-Corolla ( iso Corolla- 76 ) Sillä ajelin pitkiä matkoja poikki tämän maan ja C-kasetti soi,se oli  jokin Leevi and The Leavings kootut ja sitten oli myös jokin Pet Shop Boysin kootut. Nyt se auto on Sulkavalla eräässä riihessä ollut 90-luvun alussa asti. Se talo on myyty jo noin 10 v sitten , mutta se autoni taitaa olla siellä. Se auto  sopisi johonkin autojen entisöintiohjelmaan. Kalajoen hiekat tuli myös tutuksi sinä kesänä.

Lauantaina oli läpimeno

Minä ja Riina olimme läpimenoissa lauantaina. Mielestäni se tanssi meni hyvin siihen nähden , että koko ajan oli hälinää ja häirintää. Muutenkin se on hyvä klassinen kokonaisuus, ei mitään hätää. Meidän pitää jäädä sitten 3-4 esityksen ajaksi lavalle seisomaan ja musta se on ihan mukavaa. Sain kangasta , että mun pitää tehdä se hame taas itselleni. Riinallakin on ihan söpöä se tanssi. En mennyt iltapäivällä tunnille, koska mulla oli sitä mahavaivaa ja on vieläkin , tosin kuumetta ei ole enää.
Pojat olivat viikonloppuna täällä ja sitten eilen he kävivät viidestään elokuvissa katsomassa Kaunottaren ja Hirviön. Sillä matkalla Audista puhkesi rengas ja nyt siihen vaihdetaan kaikki  uudet talvirenkaat. Loska- jää keli taas. Koirien ulkoiluttaminen tosi haastavaa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Keväistä

Tuo kumma vatsaflunssa ei mene ohi. Ensin viluttaa ja väsyttää ja sitten käy mahaan. Eilenkin , kun olin viulutunnilla, niin tuntui etten jaksa alkaa soittamaan ja sitten mun piti mennä  vielä kuoroon. Tänäänkin on ollut tuota vilutusta ja mahaan käy, mutta tänään ei ole onneksi menoja. Lauantaina on läpimenot varmaan siihen mennessä olen jo OK.
Sää on ollut tänään ja eilen pilvinen ja loskainen.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tänään baletissa

Kävin Biltemassa ennen laulutuntia. Ostin istuimenpäälliset ja maskiverkkoa autoon. Olen aina tykännyt autoista. Aygolla on ajettu nyt noin 95000. Hitaasti siihen tulee kilometrejä, en ainakaan ajon perusteella voi vaihtaa autoa n. kymmeneen vuoteen.
Menin laulutunnille ja lauloin sitä mystistä laulua, Laulu kuolleesta rakastetusta. Siitä tulee hyvä esitys.
Sitten menin kotiin ja lähdin piakkoin balettitunnille. Lauantaina meille oli esitelty esiintymisasut. Se on sellainen musta-tumman vihreä tutu- hame. Mystinen on sekin. Nyt oli aika raskas treeni, paljon assemblea ja glissardia. Aika temperamenttista tuo opetus.
Tänään on ollut hyvin aurinkoista, mutta tiet jäässä.

FADE AWAY -- Psychedelic rock song made by Anne Ylisirniö-Kemppanen

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Sairastelua

En ollut lauantaina missään balettiharjoituksessa. Olisi ollut läpimeno. Lauantaina oli sellainen olo , ettei jaksa olla ylhäällä ollenkaan alkupäivästä. Semmoista omituista vilunväristystä ja sitten kuumetta ja lihassärkyä oli jo torstaina. Totesin sitten , että se oli sellaista mahatautia, mitään räkätautia ei ainakaan.   Eilen illalla alkoi mahaa pakottaa. Nyt olo on jo korjaantunut ja huomenna on laulua ja balettia. Tänään on aurinkoista.
Koirat ovat ihania, kun ne huomaa , että emäntä ei ole kunnossa. Ne yrittää parhaansa mukaan piristää.
Tein perjantaina valmiiksi taltioinnit kappaleeseen Fade away, se on mielestäni jännä kappale. Siinä on sana rainbow. Jaakko sanoi, että eikö tuo rainbow toistu monissa lauluissa musiikissa. Sitten hän totesi , että jos se on sellainen lifecouping biisi, niin kyllä se sitten käy se rainbow.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Flunssainen olo

Tänään olen ollut sisällä koko päivän, koska aamulla oli vähän kuumetta. Lihaksia jotenkin särkee. Vein yöllä Jennin ja Jaakon bussille, kun ne lähti Helsinkiin muutamaksi päiväksi.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Mitäs sitä

Tiistaina oli viulutunnit. Riina soitti C-duuri asteikkoa ensin omalla osuudellaan ja sitten sitä omaa esityskappaletta. Eihän ne vielä oikein sujununeet, mutta olen sen nähnyt , että Riina on sellainen loppukirin ottaja , että kyllä se kappale valmistuu sitten , kun on esitys. Isä haki sitten Riinan, kun mulla oli se kuoro sitten perään. Minäkin sitten kokeilin sitä C-duuri asteikkoa ja sehän meni täysin puhtaasti , samoin kolmisoinnut. Mulla se oma kappale siitä Titanic  elokuvasta meni hyvin.
Eilen kävin ostamassa Valveelta liput balettiin.
Tänään käytin Riinaa baletissa ja samalla kävin Kullaksella. Ostin sellaisen Yamaha-merkkisen suukappaleen klarinettiin, en ole vielä kokeillut sitä. Se ei onneksi maksanut paljoa. Sen verran olen edistynyt klarinetissa, että soitin sillä Titanicin tunnusmelodian, mutta C-duurissa menee yksi kohta d, c, b  ja ne vaihtamiset tuottaa vaikeuksia. Kuitenkin olen saanut sen klarinetin jo melko vireeseen.
Taltioin kitarasooloa uuteen kappaleeseeni, siinä meni kaksi tuntia.
Koko viikko on ollut tuollaista loskaa.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tänään balettia

Tänään on ollut tosi lämmintä, 10 plussaa. Tänään en ollut laulussa, kun oli yks meeting, vaikka ei mun sitten olisi tarvinnut olla siellä. Huomenna on kuitenkin kuoroharjoitukset.  Tänään olin balettitunnilla ja ihan tehokas treeni oli taas. Katsoin niitä videoita , jotka kuvattiin viimeksi. Niissä teimme grand jete ( oliskohan kaurishyppyä ). Nyt se kuvaaminen ei ole ollut mikään ongelma, niin kuin muina vuosina. Siinä videossahan ne keijukaiset hyppää ja sitten minäkin esitän , että hyppään. Meidän ryhmä on tosi heterogeeninen iältään. Lauantaina on ensimmäiset läpimenot ja sitten vielä oma tunti iltapäivällä.
Päivällä tein Audacitylla taltiointia monta tuntia, kun tein virheitä tai jotain metelöintiä oli. Pari raitaa sain tehtyä.
Aion käydä ostamassa lippuja Lumikki-esitykseen. Jenni ja Jaakko tulevat katsomaan.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Ei erikoista tänään

Aatos tuli eilen ja Jaakko oli täällä tänään. Aloin eilen kokeilla siitä klarinetistä ääniä ja koko soitinta on hankala saada vireeseen.  Ajattelin , että en jaksaisi palauttaa sitä johonkin nettikauppaan. Tuntui, että siihen loppui kiinnostus klarinettiin kertakaikkiaan. Että ei ole pakkokaan soittaa millään klarinetilla , mulla on tarpeeksi tekemistä jo muutenkin musiikin parissa. Aloin sitten lukea netistä vähän tietoa , että se virittäminen ei olekaan niin helppo juttu , että siinä klarinetissa ei välttämättä ole vikaa. Se pitää lämmittää ensin puhaltelemalla . Virittäminen tapahtuu "venyttämällä" tai lyhentämällä soitinta. Mun tapauksessa piti lyhentää, elikä viilasin osia vähän lyhyemmäksi. Madaltaminen on helpompaa , elikä vetää vähän osia erilleen. Kokeilin kännykän virittimellä virittää sitä laitetta. Mahdoton saada ihan justiinsa kohilleen niitä ääniä, mutta kyllähän puhaltelin jo oikeitakin ääniä. En siis palauta sitä klarinettia. Joskus voisin  hankkia puisenkin klarinetin. Jännästi sitten kiinnostus palautui harjoitella klarinetilla.
Olen kyllä soittanut tänään viulua ja pianoakin. Pianokin on kauttaaltaan vähän alavireessä. Pitäisiköhan tilata virittäjä.
Sää on ollut lauhaa tänään.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Lomalla

Pikku loma jatkuu nyt täällä Oulussa. Ihan hyvä oli siellä Kontiossa olla. Ihan kuin olisi ollut jossain lomamökissä. Sehän on paljon modernimpi kuin itse talo. Pääsimme sitten sinne taloonkin. Aamupäivällä perjantaina kävimme Posion keskustassa. Ostimme vähän ruokaa. Ostin myös Säästö-Talosta pienen leikkuulaudan ja pari meikkilaukkua. Ne olivat  tosi kauniit. Toisen Riinalle ja toisen itselle. Siellä kaupassa on sellaisia jänniä tavaroita , joita en ole muualla nähnyt. Ostin myös  30 litraa halkoja.Meillä halkoja on, mutta ne oli kinoksen takana. Mullahan oli siellä jo Lidlistä sellainen kahden levyn keittolevy. Leivänpaahdin , kahvin- ja vedenkeitin haettiin talosta vielä.
Kun tulimme Posiolta, niin ripustimme , ne kuivalihat siihen Lidlin katiskoon siellä mökissä ja nostimme ulos kuivamaan.
Sitten lämmitimme saunaa siellä talossa ja keitimme kattiloilla pesuvettä. Pumppuhan siellä talossa toimii. Mulla oli vielä Biltemasta ostettu USB-johdolla ladattava suihku. Saunassa oli niin höyryä kuin turkkilaisessa saunassa ikään. Itse talo oli varmaan 0-asteinen  ja iho höyrysi jännästi.
Hyvinhän siellä pärjäili. Biltema-WC oli pikku eteisessä,niin ihan hyvät olosuhteet senkin puoleen. Kun tulimme Ouluun , ostin vielä Lidlistä sellaisen miniuunin.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Tapahtuu paljon

Eilen katsoimme autoja hakusanoilla: Audi, diesel, Automaattivaihteisto. Sellainen . Sellainen näytti olevan Oulussa eräässä autoliikkeessä. Ostimme sen samantien. Käytetty se on , mutta ihan uuden oloinen.  Odotellaan sitten niitä vakuutusyhtiö rahoja. Kyllä sillä Audilla oli hyvähän ajaa tänne Sirniöön. Huono keli ei tuntunut missään. Ostin vielä lähtiessä istumenpäälliset Lidlistä, ettei sitä autoa heti sotketaan koirankarvoihin. EnTalon puolen ovi on jäässä, mutta tämä Kontio-mökki on kuin lomamökki ikään. Otin vesikanisterin mukaan. Se aina se Murphyn laki.  Huomenna ripustaa ne kuivalihan.  Pidin niitä graavisuolassa, huuhtelu ja uutinen vielä sokeriliemessä. Jos mennään Posiolla laskettelemaan, pitää vuokrata kaikki välineet, koska lasketteluvälineet on talossa ja ovi jäässä. Jos laatuu, niin lukot sulaa.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Muutama sana klarinetista

Uusi klarinettini tuli eilen. Olihan se nyt ihan soittimen näköinen verrattuna siihen Clarineoon. Jostain muoviseoksesta tuokin on tehty , puiset maksaa tuhansia.  Olen tuossa harjoitellut ääniä ja ihan ,mukavaa sillä on harjoitella. Jotkut äänet on vaikea tehdä, kuten B,C, mutta ihan kiehtovaa. Äänen muodostaminen on ihan tekniikkalaji , toisin kuin viulussa, jossa se pitää kuulla. Voisi nyt sanoa , että harrastan klarinetin soittoa, viulu, kitara ja piano on hallussa. Tuollainen puhallinsoittimella harjoittelu on tosi rentouttavaa, tavallaan koko kroppa osallistuu siihen puhaltamiseen. Tilasin vähän tarvikkeita kuten, korkkirasvaa, koneistoöljyä, ruokolehtiä, hammassuojia, ja peukalon tuen.
Sää on ollut tosi kaunis.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tänään ei erikoista

Aatos  ja Jaakko olivat yötä täällä. Jaakko oli eilen jossain Anime-tapahtumassa girlfrendin kanssa. Yritin eilen sanoittaa toista säkeistöä, mutten saanut väkisin väännettyä mitään järkevää. Tänään sitten lamppu syttyi paremmin. Käytin sanaa rainbow. Tuli pari ihanaa lausetta englanniksi. Opettelin viimein nuottikirjoitukseen tekemään nuo kertausmerkit, elikä jos halutaan sävelessä hypätä eri kohtaan. D.S. al Coda kohdasta hypätään takaisin segno-merkkiin ja siitä edetään kohtaan to Coda. To Coda kohdasta hypätään Codaan eli lopukkeeseen. Pitää kirjoittaa kappaleet tuolla kaavalla.
Tänään on ollut aurinkoista ja pakkasta.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Balettia

Olin nyt sitten tänään baletissa ja testasin kuinka se opettelemani koreografia meni ja hyvinhän se meni. Kaikki sarjatkin meni ihan hyvin. Käytin sitten aamupäivällä vielä koirat ulkona.
Kyllä se meidän auto varmaan lunastukseen menee ja katselin tuossa vähän käytettyjä autoja , niin ei tilanne niin paha sitten ehkä olekaan.  Touranilla oli ajettu paljon ja koirankarvoissa ihan yltäpäältä. Uutenahan se ostettiin silloin aikoinaan. Nyt olisi ollut hyvä sauma ottaa lainaa,mutta kun on niitä metsänlunastusmaksuja.
Sää on ollut hyvä , talvinen.
Riina on leiponut paljon kaksi pataleipää , foccaccioleipää ja ym. leipiä.







Touranista sitten vakuutusyhtiö  maksaa 3900 E. Ihan sillä mukavasti jo Audia makselee pois.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Aurinkoista

Tänään on ollut aurinkoista. Aloittelin sitä kuivalihaprojektia. Paloittelin ne lihat sellaisiksi suikaleiksi ja noin 60 palaa tuli . Nyt en sitten tiedä, että suolaanko vedessä vai suorasuolauksellako teen ne kuivalihat. Taidanpa päätyä jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Kirjoitin sanoja biisiini. Menen sitten huomenna balettitunnille.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Lauhaa

Tänään Lahden MM-kisoissa Iivo Niskanen hiihti kultaa.
Kävin ostamassa Citymarketista naudan lihaa , että teen taas niitä kuivia lihoja. Teen nyt sellaisia viiden sentin ohuita siivuja , että ne kuivaa sitten hyvin.Aikaisemmin olen tehnyt aika paksuja paloja, mutta se on kerta kaikkiaan uskottava, että ne palat ei kuiva läpi, jos ne on yli 5 cm paksuja.Palat oli viime vuonna kuivumassa vappuun asti , eikä ne kuivuneet kunnolla.Mulla on sellainen Lidl:stä ostettu kokoontaitettava katiska, johon voin laittaa ne palat kuivumaan.
Jaakko menee lauantaina tyttöystävän ja hänen vanhempiensa kanssa syömään. Kylläpä kaikki kävi äkkiä, mutta niin kai se sitten elämässä menee.