http://maavoimat.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kainuun-prikaati-kotiuttaa-1558-varusmiestahttp://maavoimat.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kainuun-prikaati-kotiuttaa-1558-varusmiesta
Jaakko sai Pohjois-Suomen Tykkimieskillan puukon menestyksekkäästä palveluksestaan. Kainuun Prikaatissa Olen todella ylpeä. Puukko on Martinin puukko ja siinä on kaiverrus. Katsoin , että noin 30 - 40 kotiutettavista oli palkittu. Olen niin onnellinen tästä.
Tämä blogi on eräänlainen päiväkirja. Kerron siitä, mitä teen ja mitä maailmalla tapahtuu. Soitan viulua, käyn ratsastustunneilla ja aikuisbaletissa.
torstai 30. kesäkuuta 2016
Viikko etenee
Olen ollut täällä Oulussa jonkin aikaa. Kävimme eilen Ideaparkissa. En ostanut mitään. Suljin pankkikortin , kun luottopuolella oli jotain epämääräisä 60 E maksuja Kiinaan. Ne saattoi kyllä olla jotain nettipelimaksuja, en tiedä varmaan.Varasimme tänään Inarista Inarinjärven rannalta mökin ensiviikolla.. Siellä Inarissa on sitten taas oma tunnelmansa. Kilpisjärvellä olin niin onnellinen, kun siellä oli niin rauhallista ja turvallista. . Kyllä se onnellinen olo siitä äkkiä haihtui sitten, mutta sitten taas nyt paranemaan päin.
Ulkomaan matkat ovat kylla avartavia , mutta stressaavia varsinkin nykyään , kun tuo terrorismi uhkaa.
Nyt huomasin , että luonnossa vaeltaminen voisi olla uusi harrastus. Voisin joskus käydä vaikka Karhunkierroksella, saa nähdä. Posion luontokin on aivan mahtava.
Inari calling !
Ulkomaan matkat ovat kylla avartavia , mutta stressaavia varsinkin nykyään , kun tuo terrorismi uhkaa.
Nyt huomasin , että luonnossa vaeltaminen voisi olla uusi harrastus. Voisin joskus käydä vaikka Karhunkierroksella, saa nähdä. Posion luontokin on aivan mahtava.
Inari calling !
tiistai 28. kesäkuuta 2016
Juhannuksen seutu ja retki Korouomaan
Menimme Posiolle Juhannuksen aaton aattona. Kaikki näytti olevan kunnossa. Aattona menimme Posion keskustaan ja ostimme elintarvikkeita . Grillasimme illalla makkaraa. Juhannuspäivänä emme tehneet juuri mitään erikoista.
Olimme suunnitelleet Korouomanretkeä noin pari viikkoa. Sunnuntaina ajattelimme käydä Korouomassa ja me katsoimme kännykällä jotain reittejä kyseiseen paikkaan. Ei oikein saatu selvää ja lähdimme keskustaan ostamaan ruokaa. Sitten menimme Ranuan suuntaan , koska sieltä lähti reitti Korouomaan. Menimme siihen Lastenlammelle ja siitä lähti jotain epäselviä polkuja sinne Korouomaan ja päättelimme. että tämä ei ole se lyhin reitti ja lähdimme pois. Menimme takaisin Sirniöön ja yritimme uudelleen saada kännykästä selvää , mitä reittiä olisi viisainta lähteä vaeltamaan. Huomasimme , että Pernun Saukkovaarasta lähtee uusi paremmin viitoitettu reitti Korouomaan. Sitten muistinkin, että olen kuullut aikaisemminkin , että Pernusta pääsee Korouomaan.
Maanantaina lähdimme kolmestaan liikkeelle ja Aki jäi koirien kanssa Sirniöön. Menimme taas ostamaan ruokaa ja lähdimme ajamaan Rovaniemelle päin. tien varressa oli opasteet Korouomaan , mutta siinä voisi lukea, että Saukkovaara. Pääsimme alkuhankaluuksista huolimatta sinne Korouoman vaellusreitille. Sääskiä oli tosi paljon ja aika kuuma . Vaeltajia tuli vastaan ja tulimme melko heti siihen jää kiipelypaikkaan. Meidän olisi pitänyt lähteä sille kierrokselle päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Tästä johtuen jouduimme koko ajan kapuamaan ylämäkeen. Jos aikoi nähdä suuren ja mahtavan Korouoman , piti kääntyä katsomaan taakseen. Sitten tulimme sellaiselle levähdyspaikalle, jossa oli penkit ja pöytä ja joka suuntaan näkyi upea rotko. Söimme siinä eväät. Sitten lähdimme taas vaeltamaan. Reitti oli merkitty hyvin selvästi, mutta aloin jo ihmetellä , että miten tätä kävelemistä oli niin paljon . Säikähdin , että olemme menneet jonnekin väärälle reitille. Tulimme sitten sellaiselle näköalapaikalle kuin Hannun kallio. Sitten , kun jatkoimme vaellusta , että pitäisikö soittaa jonnekin ja sanoa , että olemme emn.paikalla , että mihin siitä pitäisi mennä. Kauhun tunne kävi hetken läpi koko ruumiin. Kaikki eksymistarinat pyörähti mieleen. Sitten ajattelin, ettei me voida olla niin idiootteja että eksyttäisi, kun merkinnät polun varressa olivat , niin selvät. Sitten tuli tutumpi näkymä ja pari vaeltajaa tuli vastaan. Kysyin , että missä laavu on ja he sanoivat , missä se on. Kävimme siinä sitten sellaisellä näköalapaikalla, jossa oli sellainen puro. Siitä kääntyi sitten oikelle tie poispäin ja vasemmalle päin sinne laavulle. Sanoin , että jos menemme pois meidän pitää mennä oikealle , mutta toiset sanoi , että meidän pitää mennä vasemmalle. Menimme sitten vasemmalle, mutta siellä oli vain se laavu. Me ihmettelimme , että miten tästä sitten niin kuin pääsee pois . Sitten huomasimme , minne pitää mennä , koska alkumatkasta kysyimme eräältä naiselta koiran kanssa reittiä. Huomasimme sitten , että parkkipaikalle oli 1,2 kim matkaa. Se oli koko matka ihan vastamäkeen soratietä. Jotenkin siitä aloin panikoida , että olen pudottanut kameran objektiivin. Mieheni lähti katsomaan laavulle, että oliko se pudonnut sinne. Minä ja Riina lähdimme kapuamaan ylös. Huomasin , että se linssi oli tuulitakin taskussa ja olin kietonut sen takin jotenkin ihmeellisesti ympärilleni, että se raskas objekiivi ei tuntunut ja luulin sen pudonneen.Sanoin , että tämä vaellus on yhtä raskas kuin se Saanan matka, koska oli kuuma ja kävelimme koko ajan vastamäkeen. Mun vaatteet olivat ihan hiestä märät ja sääskiöljyn teho tuntui jo loppuvan. Mulla ei ollut kännykää, enkä voinut soittaa minnekään. Viimein tulimme sinne autollemme. Huomasin , että miten helposti voi eksyä. Se on ihan 50 % , kun lähtee väärään suuntaan. Muistelen , että pikkutyttönäkin suuntavaistoni oli parempi, mutta nyt , kun en ole liikkunut metsissä, niin suuntavaisto ei enää toimi .
Katsoimme opaskyltistä , että se reitti olikin pidempi.. Luulimme , tai emme ajatelleet, että se vaellusreitti on noin 5 km. No, ei ihmekään , että se reitti tuntui niin pitkältä ja luulin hetkittäin , että olemme eksyneet. Korouoma oli aivan mahtava rotko ja jo tässä vaiheessä näytti meille, kuinka mitättömät aistisi ja voimasi voivat olla luonnon armoilla.
Ajoimme sitten Posion keskustaan. Ostin K.Marketista kuivaalihaa, vaikka se on tosi kallista.
Otin kuvia : kamera Nikon D3300 ja linssi Nikon Nikkor 50 mm. Linssi on vanha ja kuvat oli otettava manuaalisesti, että valitset itse aukon ja valotusajan. Päivänvalossa on vaikea nähdä kameran näytöltä, minkälaisia kuvat ovat. En ole muokannut näitä kuvia, joten täytyy sanoa , että hyvin onnistuivat. Vastavaloonkin tuli hyviä kuvia. Sitten kuvakulman valinta oli hankala, että tuli semmoinen rotkomainen kuva eikä esim. ojanpenkka.
Olimme suunnitelleet Korouomanretkeä noin pari viikkoa. Sunnuntaina ajattelimme käydä Korouomassa ja me katsoimme kännykällä jotain reittejä kyseiseen paikkaan. Ei oikein saatu selvää ja lähdimme keskustaan ostamaan ruokaa. Sitten menimme Ranuan suuntaan , koska sieltä lähti reitti Korouomaan. Menimme siihen Lastenlammelle ja siitä lähti jotain epäselviä polkuja sinne Korouomaan ja päättelimme. että tämä ei ole se lyhin reitti ja lähdimme pois. Menimme takaisin Sirniöön ja yritimme uudelleen saada kännykästä selvää , mitä reittiä olisi viisainta lähteä vaeltamaan. Huomasimme , että Pernun Saukkovaarasta lähtee uusi paremmin viitoitettu reitti Korouomaan. Sitten muistinkin, että olen kuullut aikaisemminkin , että Pernusta pääsee Korouomaan.
Maanantaina lähdimme kolmestaan liikkeelle ja Aki jäi koirien kanssa Sirniöön. Menimme taas ostamaan ruokaa ja lähdimme ajamaan Rovaniemelle päin. tien varressa oli opasteet Korouomaan , mutta siinä voisi lukea, että Saukkovaara. Pääsimme alkuhankaluuksista huolimatta sinne Korouoman vaellusreitille. Sääskiä oli tosi paljon ja aika kuuma . Vaeltajia tuli vastaan ja tulimme melko heti siihen jää kiipelypaikkaan. Meidän olisi pitänyt lähteä sille kierrokselle päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Tästä johtuen jouduimme koko ajan kapuamaan ylämäkeen. Jos aikoi nähdä suuren ja mahtavan Korouoman , piti kääntyä katsomaan taakseen. Sitten tulimme sellaiselle levähdyspaikalle, jossa oli penkit ja pöytä ja joka suuntaan näkyi upea rotko. Söimme siinä eväät. Sitten lähdimme taas vaeltamaan. Reitti oli merkitty hyvin selvästi, mutta aloin jo ihmetellä , että miten tätä kävelemistä oli niin paljon . Säikähdin , että olemme menneet jonnekin väärälle reitille. Tulimme sitten sellaiselle näköalapaikalle kuin Hannun kallio. Sitten , kun jatkoimme vaellusta , että pitäisikö soittaa jonnekin ja sanoa , että olemme emn.paikalla , että mihin siitä pitäisi mennä. Kauhun tunne kävi hetken läpi koko ruumiin. Kaikki eksymistarinat pyörähti mieleen. Sitten ajattelin, ettei me voida olla niin idiootteja että eksyttäisi, kun merkinnät polun varressa olivat , niin selvät. Sitten tuli tutumpi näkymä ja pari vaeltajaa tuli vastaan. Kysyin , että missä laavu on ja he sanoivat , missä se on. Kävimme siinä sitten sellaisellä näköalapaikalla, jossa oli sellainen puro. Siitä kääntyi sitten oikelle tie poispäin ja vasemmalle päin sinne laavulle. Sanoin , että jos menemme pois meidän pitää mennä oikealle , mutta toiset sanoi , että meidän pitää mennä vasemmalle. Menimme sitten vasemmalle, mutta siellä oli vain se laavu. Me ihmettelimme , että miten tästä sitten niin kuin pääsee pois . Sitten huomasimme , minne pitää mennä , koska alkumatkasta kysyimme eräältä naiselta koiran kanssa reittiä. Huomasimme sitten , että parkkipaikalle oli 1,2 kim matkaa. Se oli koko matka ihan vastamäkeen soratietä. Jotenkin siitä aloin panikoida , että olen pudottanut kameran objektiivin. Mieheni lähti katsomaan laavulle, että oliko se pudonnut sinne. Minä ja Riina lähdimme kapuamaan ylös. Huomasin , että se linssi oli tuulitakin taskussa ja olin kietonut sen takin jotenkin ihmeellisesti ympärilleni, että se raskas objekiivi ei tuntunut ja luulin sen pudonneen.Sanoin , että tämä vaellus on yhtä raskas kuin se Saanan matka, koska oli kuuma ja kävelimme koko ajan vastamäkeen. Mun vaatteet olivat ihan hiestä märät ja sääskiöljyn teho tuntui jo loppuvan. Mulla ei ollut kännykää, enkä voinut soittaa minnekään. Viimein tulimme sinne autollemme. Huomasin , että miten helposti voi eksyä. Se on ihan 50 % , kun lähtee väärään suuntaan. Muistelen , että pikkutyttönäkin suuntavaistoni oli parempi, mutta nyt , kun en ole liikkunut metsissä, niin suuntavaisto ei enää toimi .
Katsoimme opaskyltistä , että se reitti olikin pidempi.. Luulimme , tai emme ajatelleet, että se vaellusreitti on noin 5 km. No, ei ihmekään , että se reitti tuntui niin pitkältä ja luulin hetkittäin , että olemme eksyneet. Korouoma oli aivan mahtava rotko ja jo tässä vaiheessä näytti meille, kuinka mitättömät aistisi ja voimasi voivat olla luonnon armoilla.
Ajoimme sitten Posion keskustaan. Ostin K.Marketista kuivaalihaa, vaikka se on tosi kallista.
Otin kuvia : kamera Nikon D3300 ja linssi Nikon Nikkor 50 mm. Linssi on vanha ja kuvat oli otettava manuaalisesti, että valitset itse aukon ja valotusajan. Päivänvalossa on vaikea nähdä kameran näytöltä, minkälaisia kuvat ovat. En ole muokannut näitä kuvia, joten täytyy sanoa , että hyvin onnistuivat. Vastavaloonkin tuli hyviä kuvia. Sitten kuvakulman valinta oli hankala, että tuli semmoinen rotkomainen kuva eikä esim. ojanpenkka.
Kuva. Valo vuoren yllä
Tämä ei ole ylivalottunut, vaan valo siintää noin
Kuva: Korouoma , Posio
torstai 23. kesäkuuta 2016
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Saanan huiputus 21.6.2016
Sää oli kiipeämään lähtiessä vähän yli kymmenen astetta. Pukeuduin fleeceen ja päälle tuli tuulitakki. Jalassa olivat fleecefarkut ja päällä tuulenpitävät housut. Mulla ei ole vaelluskenkiä. Mukana oli myös juomaa ja jotain ruokaa: energiajuomaa ja korvapuusteja. Reissu oli tosi rankka ,välillä tuntui , etten jaksa kulkea, mutta jaksaahan sitä, kun pitää taukoa välillä. Vuonna 1999 reissu tuntui kevyemmältä, silloin kuumuus haittasi kulkua.
Alussa reittiä on kilometrin verran pitkospuita. Niiden ylitys meni melko kevysti. Sitten alkoivat ne kuuluisat portaat, yli 700 askelta pitää painaa. Mun mies sanoi monta kertaa , että jaksatkohan sinä kiivetä. Välillä , kun pingoin niitä portaita , pulssi oli jotain 140, mutta sitten se tasottui johonkin 120:n. Aki lähti sitten säntäämään meidän edelle sinne tunturiin . Me muut kolme etenimme rauhallisemmin. Sitten Aki tuli meitä vastaan ja sanoi, että hänellä on kylmä ja sinne on vielä paljon matkaa, että kun te olette vasta tässä, ette jaksa mennä sinne huipulle asti. Sanoin , että olemme käyneet siellä, että kyllä sinä jaksat. Hän sanoi, että ei halua kuolla hypotermiaan. Vaikka kuinka sanoin , että panna sitä vaatetta tarpeeksi päälle , niin ne ei usko koskaan. Mulla oli kuitenkin repussa ylimääräinen tuulitakki. Sekään ei kelvannut. Sovimme , että Aki menee takaisin autolle. Kai se poika oli niin palelluksissa. Riinalla oli sukkahousut ja housut, eikä häntä palellut. Riina otti sen ylimääräisen tuulitakin ja me kolme lähdimme kiipeämään ylöspäin. Tuuli koveni koko ajan ja vettä alkoi satamaan. Ohitettuamme radiomaston olimmekin sitten jo melkein perillä. Portaitten jälkeen kapuaminen oli helpompaa. Sitten olimme siellä Saanan huipulla jonkin aikaa ja alkoi vielä enemmän satamaan.Räpsin tietysti kuvia. Lähdimme kapuamaan alaspäin. Välillä istuimme jollekin penkille ja siinä vesisateessa joimme Red Bull energia juomaa ja jotain mini korvapuusteja.Ohitsemme meni jokin pariskunta ja ne sanoi , että täsä jalat tärrää.Ne oli jostain Oulu lähettyviltä. Se tarkoittaa sitä , että voima loppuu , eikä jaksa pidättää jaloilla. Muistan sen viime kerrasta. Alaspäin meneminen oli aika vaikeaa, koska kivet olivat liukkaat ja joka askelta sai varoa. Alaspäin meno oli tosi hidaasta ja vaati staattista lihasvoimaa. Ongelma ei ollut se voimattomus, voimaa mulla on . mutta kengät pohjat eivät pitäneet.Portaatkin olivat liukkaat. Sitten viimein pääsimme ne portaat alas , tosi pidimme taukoja välillä.Sitten Riina lähti etenemään nopeammin Akin luo. Sitten alkoi ne pitkospuut , mutta sade piiskasi sen maaston melko liejuiseksi. Vaatteetkin olivat märät. Mua ei kuitenkaan palellut. Kannatta siis alimmaksi vaatekerraksi valita fleece. Ajattelin, että on viimeinen kerta ,kun lähen tänne. Sitten illalla olin tosi ylpeä, kun kiipesin sinne huipulle kuitenkin. Kroppaani särki kuitenkin armottomasti. Jos viellä lähden vaellukselle, niin ainakin kunnon vaelluskengät pitää
hankkia. Muita kiipeilijöitä oli kymmeniä samalla reitillä.
Alussa reittiä on kilometrin verran pitkospuita. Niiden ylitys meni melko kevysti. Sitten alkoivat ne kuuluisat portaat, yli 700 askelta pitää painaa. Mun mies sanoi monta kertaa , että jaksatkohan sinä kiivetä. Välillä , kun pingoin niitä portaita , pulssi oli jotain 140, mutta sitten se tasottui johonkin 120:n. Aki lähti sitten säntäämään meidän edelle sinne tunturiin . Me muut kolme etenimme rauhallisemmin. Sitten Aki tuli meitä vastaan ja sanoi, että hänellä on kylmä ja sinne on vielä paljon matkaa, että kun te olette vasta tässä, ette jaksa mennä sinne huipulle asti. Sanoin , että olemme käyneet siellä, että kyllä sinä jaksat. Hän sanoi, että ei halua kuolla hypotermiaan. Vaikka kuinka sanoin , että panna sitä vaatetta tarpeeksi päälle , niin ne ei usko koskaan. Mulla oli kuitenkin repussa ylimääräinen tuulitakki. Sekään ei kelvannut. Sovimme , että Aki menee takaisin autolle. Kai se poika oli niin palelluksissa. Riinalla oli sukkahousut ja housut, eikä häntä palellut. Riina otti sen ylimääräisen tuulitakin ja me kolme lähdimme kiipeämään ylöspäin. Tuuli koveni koko ajan ja vettä alkoi satamaan. Ohitettuamme radiomaston olimmekin sitten jo melkein perillä. Portaitten jälkeen kapuaminen oli helpompaa. Sitten olimme siellä Saanan huipulla jonkin aikaa ja alkoi vielä enemmän satamaan.Räpsin tietysti kuvia. Lähdimme kapuamaan alaspäin. Välillä istuimme jollekin penkille ja siinä vesisateessa joimme Red Bull energia juomaa ja jotain mini korvapuusteja.Ohitsemme meni jokin pariskunta ja ne sanoi , että täsä jalat tärrää.Ne oli jostain Oulu lähettyviltä. Se tarkoittaa sitä , että voima loppuu , eikä jaksa pidättää jaloilla. Muistan sen viime kerrasta. Alaspäin meneminen oli aika vaikeaa, koska kivet olivat liukkaat ja joka askelta sai varoa. Alaspäin meno oli tosi hidaasta ja vaati staattista lihasvoimaa. Ongelma ei ollut se voimattomus, voimaa mulla on . mutta kengät pohjat eivät pitäneet.Portaatkin olivat liukkaat. Sitten viimein pääsimme ne portaat alas , tosi pidimme taukoja välillä.Sitten Riina lähti etenemään nopeammin Akin luo. Sitten alkoi ne pitkospuut , mutta sade piiskasi sen maaston melko liejuiseksi. Vaatteetkin olivat märät. Mua ei kuitenkaan palellut. Kannatta siis alimmaksi vaatekerraksi valita fleece. Ajattelin, että on viimeinen kerta ,kun lähen tänne. Sitten illalla olin tosi ylpeä, kun kiipesin sinne huipulle kuitenkin. Kroppaani särki kuitenkin armottomasti. Jos viellä lähden vaellukselle, niin ainakin kunnon vaelluskengät pitää
hankkia. Muita kiipeilijöitä oli kymmeniä samalla reitillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)