tiistai 30. syyskuuta 2014

Vau , mikä oppimisen kokemus

Olin viikonloppuna Sirniössä. Ihan hyvä sää oli koko ajan, lumet oli sulanu jo pois. Lauantaina en ollut sitten baletissa. Tanssijat olivat vähän kuulemma aloittaneet koreografiaa. Eilen oli myös balettia. Alexsandra lupasi  , että voin harjoitella kärkitossuilla samalla , kun muutkin harjoittelevat 15 minuuttia.  Jatkotaso 1:n  kuuluu kärkitossut. Nyt kun  ajattelen , olisin voinut ainakin  tänä syksynä aloittaa kärkitossukurssin, ei tuo nyt mitään niin salatiedettä ole, koska tuen avulla  voin harjoitella ihan hyvin.  Aikuistanssijat toimivat omalla vastuulla.
Oikeastaan ei tämä syksy niin kamala olekaan , kun on näin lämmintä. Ihana rauha
LIIKUIN KÄRJILLÄ ÄSKEN 10 pikku askelta ilman tukea  klo 13.10. 30.9.2014 !!. Kaitse siitä . Tossun pitää muotoilla hyvin jalkapohjaa ja sitten millin korkeilla askeleilla ryhti suorassa, jalat suorassa, liike tapahtuu polvilla ja aukikiertäjillä.Pehmusteita pitää olla niin paljon, että ei satu yhtään.
Koira katsoo, että on taas emännällä vauhti päällä. Se ei voi aina ymmärtää toilailujani. Toisinaan  se tunkee ittesä mun ja kärkitossujen  väliin , kun yritän laittaa kenkiä jalkaan.
Olen toisaalta helpottunut, kun Riina lopetti baletin. Aika raskastahan se oli viime aikoina ensinnäkin houkutella  balettiin ja sitten kuljettaa siellä baletissa.

torstai 25. syyskuuta 2014

Voi, teitä kärkitossut

Eilen kokeilin niitä kärkitossuja taas ja lannerangassa rusahti nivel. Onneksi seisoin lipastoa vasten. Se olikin vain hyvä asia, koska totesin , että lannerangassa oli ollut jokin jumi ja nyt pystyin sitten seisomaan paremmin , siis kiitos kärkitossuharjoituksen , että jumit lähtee. Kuitenkaan ei näköjään pidä ruveta varomattomasti revittelemään, voi loukata itsensä. Sitten seuraavana päivänä vähän muokkailin niitä tossuja , siirsin nauhoja ja vääntelin pohjaa , että ne menee jalkapohjan mukaan ja sidoin nauhat ihan nilkan kohdalle , ei liian tiukastti. Sitten , kun niitten tossujen kotelo on niin iso, että mahtuu kahdet pehmusteet, niin ei paina ollenkaan varpaita. Sitten taas ketkuttelin lipaston ääressä jonkin You Tube videon mukaan. Nilkka menee kaarelle ja seisominen onnistuu aukikiertäjillä. No, voinhan harjoitella aina vähän päivässä ihan huvin vuoksi. Alexsandra kuitenkin sanoi, että mulla on ihan hyvät nilkat, kun seisoin kärjillä.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

dear Diary

Tänään olen yrittänyt hoiperrella niiden kärkitossujen kanssa ja ei niillä onnistu kävellä. Niistä tulee vain sellainen olo , ettei osaa mitään , siis turhauttavaa. Voin sitten harkita , jos opettaja sanoo, että voisin aloittaa kärkitossuilla , muttei erityistä hinkua enää ole sinne kärkitossumaailmaan.
Tänään satoi aamulla hieman lunta. Käytin eilen Riinaa viulutunnilla ja hyvin sai siitä viulusta äänen kuuluviin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Dear Diary

Kävin tänään ostamassa Silkkirummusta Capezzion kärkitossut. Ei tosiaan kannata tilata netistä mitään kärkitossuihin verrattavaa. Ostin myös pehmusteet. Ompelin nauhat ja sovitin . Löysin myös toiset pehmusteet ja kaksilla pehmusteilla ei paina niin. Pohjat taipui aika hyvin, pitää taivuttaa vielä jalkaholvin mukaan. Riinalla oli aikanaan jotku kärkitossut , joissa ei pohja taipunut melkein lainkaan. Osittain siksi tyssäs koko kärjillä tanssiminen . No , ei se mitään. Kuitenkin se harjoittelu ja tanssiminen on hauskinta ihan tavallisilla tossuilla, mutta pitäähän sitä kokeilla kaikkea.
Sää on kylmennyt tosi paljon. On jo ihan pipo kelit.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Dear Diary

Tänään kokeilin kärkitossuja, jotka olivat kuitenkin liian pienet.Pysyin kärjillä, mutta varmaankin olisi tuskallista vaappua niillä, en tiedä maksaako vaivan.Alexandra sanoi, että aikuistanssijoiden ei tarvitsisi välttämättä tanssia kärjillä. Joka tapauksesa pitäisi hankkia isommat tossut. Saa nähdä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Dear Diary

Viikko on mennyt melko nopeasti. Tiistaina Riina kävi siellä viulutunnilla. Oppikirja on tilattu, mutta ei taida ehtiä ensi tiistaiksi. Iloinen viuluniekka oli Kullakselta loppunut. Tänään oli Annin balettitunti, eikä ollut mitenkään liian raskas. Harjoittelimme askelpiruettia, joka on ihan uusi liike. Sitten teimme sellaista sarjaa, että kaksi pikeepiruettia, neljä pyörähdystä ja taas kaksi askelpiruettia ja sitten jotain nopeaa pyörintää ja sipsuttelu pois. Sitten oli vielä sellainen kiva hyppysarja: ensin vuorohyppyä  ( en tiedä nimeä ) , sitten sama jalka eteen ja taakse ja saksaus takana ja sitten askel kolmanteen asentoon, aika kiva sarja. Mitään erityistä ei ole viikon aikana tapahtunut. Sää on ollut aika lämmin koko viikon.

tiistai 16. syyskuuta 2014

dear Diary

https://www.youtube.com/channel/UC0s55uj504EpJwQcltALVjg

tästä löysin  hyvän perusasiavideon

Eilen oli Alexsandran tunti. Harjoittelimme niitä perussarjoja. Molemmilla opettajilla on vähän erilaiset sarjat, mutta samoja liikkeitä on tietysti.En kuitenkaan muista niitä täysin ulkoa. Harjoittelimme erästä sarjaa, joka on mielestäni hyvin tanssillinen ja baletillinen. Se sarja pitäisi nyt oppia Jatkotaso 2:ssa. Sitten harjoittelimme piruettia attitudessa ja siinä yhdessä piruetissa sain kaiken kohilleen, pyörin kaikilla lihaksilla , niin kuin keskipakovoima ois pyörittäny. Tuntui sekunnin kuin olisi leijunut avaruudessa. Opettaja sanoikin , että juuri noin. Tuo kun olisi vielä kärjillä , niin tässähän olisi melkein kuin pro.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Dear Diary

Nyt on taas sydämellä paljon asiaa. Ensinnäkin Riina on sanonut , ettei halua olla enää baletissa. En saa selvää syytä irti hänestä. Laskukin pitäisi maksaa. Sitten , kun kysyn , että jätänkö laskun maksamatta , niin ei taas tiedä.No, kaitpa se selviää, pakollahan ei tarvi mennä. Sitten se tyttö on järjestänyt toisen yllätyksen. Pari viikkoa sitten , hän ilmoitti , että haluaa mennä viulutunnille. Soittikin jo korvakuulolta ``Jänis istuu Maassa``. Katoin netistä , ettei pääse Kansalaisopistoon  enää ja mietin pääni puhki, mistä minä nyt sen viulunsoiton opettajan tähän hätään saan. No, sitten soitin sinne  Kansalaisopistolle ja ne antoi nipun puhelin- numeroita. Soitin tänään kansalaisopiston viulunsoiton opettajalle  ja hän varasi soittotunnin Riinalle tiistaiksi. Katsotaan sitten . mitä siitä tulee, voihan sitä kokeilla. Ihan kiva juttu .
Ilma on taas kaunis. Käytin koiran ulkona ja keitin cappuccinot. Mulla on ollut sellainen Elramin keitin kymmenen vuotta. Nyt tilasin Huutonetistä sellaisen italialaisen Gaggia keittimen, ja kyllä on paljon parempi keitin. Espressoon tulee hyvä crema ja maito vaahtoutuu hyvin. Sitten vielä päälle ruokosokeria ja ripaus Nescafeeta, niin nam.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Dear Diary

Tällä viikolla kävin kangaskaupoissa ja sitten tein pari balettihametta , valkoisesta ja vaaleanvioletista. Jotenkin niitä balettihameita on vaikea saada istumaan. Tasoitin sovitusnuken avulla helmat tasaiseksi. Sitten ostin vielä skottiruutu kankaita ja teen niistä hameita.
Tänään oli Annin balettitunti. Samoja sarjoja toistettiin ja yritän nyt muistaa m itä:

1. tendusarja
 2. fondusarja
3.frappesarja
4. echappe,assemple , glissard ( noista koostuva sarja )
5. developpe
6. pliesarja
7. hyppysarja ,( viidesasento, sissione , arabesque,viidesasento ). Noista tulee sellainen aaltomainen liikesarja, mutten muista nimeä
8. hyppysarja
9. käsienasennon tarkistelua
Em. pohjalta voi sitten muistella sarjojen tarkempaa sisältöä, kaikki tehdään oikealle ja vasemmalle.

Sää on ollut taas lämmin , ikään kuin kesä olisi siirtynyt kuukaudella eteenpäin.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Dear Diary

Sää on ollut tänään lämmin, lähes kaksikymmentä astetta.Aatos tuli viime yönä sieltä Sulkavalta  ja olivat he saaneet kaloja ja paistaneet niitä siellä.Olen minäkin monta kertaa uistellut siellä Otavalahdelta. Saimaa on siinä lähellä . Aikoinaan siitä lahdelta on ollut vesiyhteys Saimaalle. Kerran  Aatokseen uistimeen tarttu 4,5 kilon hauki ja se hauki meinas viedä koko pojan, niin pieni oli vielä se Aatos.
Eilen oli balettia ja harjoittelimme niitä  samoja kuvioita , kuin aikaisemmin. Oli kysymyksessä Aleksandran tunti. Kyllä hieman tutummaksi alkaa tulla ne kuviot Aamulla tilasin Ebaysta kärkitossut. Ajattelin kokeilla niitä, jos tässä tulevaisuudessa osallistun vielä kärkitossutunnille. Tänään on ollut väsynyt olo, hieman on flunssaakin ehkä. Eilinen treeni tuntuu hieman kropassa .Vein tyttären aamulla kahdeksaksi hammaslääkäriin . Alkaa olla loppusuoralla tuo oikomishoito.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Dear Diary

https://www.youtube.com/watch?v=JbnOEsPneR4  , tätä harjoiteltiin tänään baletissa, mutta ilman tuolia.
ballet developee
https://www.youtube.com/watch?v=aMLxWGmKyq4
 , tätä myös harjoiteltiin
frappe pattement
Myös sellaisia nopeita sarjoja , nyt on tarkoitus kehittää nopeutta, sellaista kepeyttä.

sitten piruetteja

perjantai 5. syyskuuta 2014

Dear Diary

Riina ei ollut tänään koulussa, hänellä oli lievää kuumetta. Itsepintaista flunssaa on liikkeellä tuntuu, ettei harrastuksiin pääse. Akilla on ollut tänään taksvärkkipäivä. En käskenyt sen kummemmin  ensin tehdä mitään , kun vaan puolihuolimattomasti heitin , että voisit siivota olohuoneen. Vähän ajan kuluttua poika kysyi, että pitäiskö siivota ? Olin suorastaan haltioissani moisesta ehdotuksesta ja sitten hän siivosi ja teki vielä lasagnea meille.Kävin koiran kanssa kahdesti lenkillä ja toisella kerralla tuli saksanpaimenkoiranaaras emäntänsä kanssa vastaan. Ne koirat rupes siinä kisailemaan ja Muppe vetäs minut nurin sinne ruohikkoon, nilkka meinas nyrjähtää, kai sillä huomenna vielä balettia tanssitaan. Aatos on mennyt  Sulkavalle mökille.
Luin tuossa parin viikon aikana Grace Kellyn elämänkerran ja nyt tuntuu, että pitäs olla joku kirja tuolla yöpöydällä. En tiedä , mitä lukisin , kun se pitäisi olla faktaa kuten elämänkertoja.Uskon , että keksin jotain.
Torstaina olin laulussa. Meille tulee ryhmä esitys keväällä laulusta Veden alla nimisestä kappaleesta. En ole kesän aikana laulanut mitään.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ihme Juttuja

Eilen oli taas Riinan kanssa suurta seikkailua.Mulla ei ollut kännykkä mukana , kun Riina lähetti viestiä, että on mennyt 4 A bussilla jonnekkin Iinattiin.  Sitten hän viestitti isälleen töihin , että on jossain eksyksissä ja sitten tyttären isä soitti pojalleen Akille , että tytär on eksynyt. Silloin olin jo kotona  ja sanoin Akille , että pane se navigaattori päälle siitä kännykästäsi , niin haetaan se tyttö jostain Sääskensuontieltä. Otettiin ensin Aygoon bensaa ja lähdettiin Iinattiin. Mentiin jonnekin syrjäiseen  kolkkaan , kun jossain luki, että Sääskensuontie. Tie oli jo sellaista soratietä. Joku mies tuli vastaan koiransa kanssa  ja heilutti kättä , että pysähtyisin. Ajattelin , että mitähän tuolla on sattunut. Sitten se mies sanoi vähän hätäisesti, että aja tuon kyykäärmeen päälle. Edessäni luikerteli tuollainen 70 cm musta käärme. En ole ennen kyytä nähnyt. Sitten polkasin kaasua, enkä tiedä, meninkö sen käärmeen päältä vai en. Sitten taas ajattiin jonnekin käännöspaikalle, ajattelin, että nyt ei navigaattori neiti ollut oikeassa. Suunnistimme  uudelleen uusilla osoitteilla ja lopulta näimme sen tytön. Nyt mun täytyy opetella se navigaattori siitä Lumiasta.Kysyin , että oliko tytär säikähtänyt, niin ei ollu. Sanoin , että sinä luotat siihen, että pelastuspartio saapuu.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Dear Diary

Eilen olin baletissa. Tosin menin sinne myöhässä, kun autopaikkoja ei ollutkaan siinä  Valveen edessä. On se vaan kumma , vaikka on monta tuntia aikaa lähteä , niin sitten pitääkin mennä myöhässä. Jotenkin siinä menettää osan alkutunnista, ennen kuin pystyy keskittymään liikkeisiin esim. tasapaino on ihan sekaisin ensin.Nyt oli  Alexsandran tunti ja teimme niitä samoja sarjoja kuin viimeksi. Olisi hyvä , kun ne näkisi jostain videolta. Opettaja sanoi, että pitää tehdä sellaisia liikkeitä, joissa  ei yritä liikaa, vaan sellaisia , jotka saa tehtyä kauniisti. Ainakin minua se lohdutti, että voi tavallaan tehdä omalla tasollaan. Musiikki on ollut erittäin kaunista , se on minusta kiva , kun kohotetaan kädet ylös ja taakse ja sitten alas oikein ilmavasti. Mullakin menee jo kädet lattiaan. Kun noin puolen vuoden ajan olen venyttänyt selkää ja sen verran on lihakset venyny , että saan kädet lattiaan. Harjoitus näköjään tekee mestarin.