perjantai 20. maaliskuuta 2020

3. päivä

Tänään on ollut vähän pakkasta. Olen ulkoiluttanut koiran pari kertaa tänään. Olen myös harjoitellut viululla.  On se hyvä , että voin soittaa viulua. Suosittelen viulunsoittoa. Pidän nyt Riinalle viulutunteja. Aloimme harjoitella Wohlfartista III asemaa.

Telvisiossa on taas paljon puhetta koronasta. Emme ole käyneet kaupassa tänään. En kuulu pahimpaan riskiryhmään.
Suomessa koronatartunnat ovat lisääntyneet. Jossain pohjoisen laskettelukeskuksessa on todettu pari koronatartuntaa. Laskettelukeskuksia on suljettu. Jos Ruskotunturi suljetaan, niin se on ikävä juttu, kun pitäisi tässä olla jokin liikuntaharrastus.

Koronavirus on nyt leviämässä USA:ssa rajusti. Italiassa on kuollut tänä vuorokautena eniten, mitä on koko aikana kuollut.


Koronavirustartuntoja on nyt 270069 ja kuolleita on 11271. Vielä eilen kuolleita oli  noin tuhat vähemmän. Ensin päivittäin lisääntyi sata, nyt tuhannen ja sitten kymmenen tuhatta päivässä jne. päivässä.


Suomessa on varattu yrityksille 15 miljardia. Pörssi heiluu paljon vihreältä punaiselle. Olen lukenut , että  maailma ajautuu lamaan, että apupaketit ei riitä täällä, eikä ne riitä muualla.  Pörssi heiluu jonkin aikaa ja sitten romahtaa.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti