lauantai 16. kesäkuuta 2018

Pientä seikkailua

Tänään lähdimme viemään Päijän venettä Sirniöön. Piti ensin laatia suunnitelmat, kuinka voidaan kuljettaa se vene ilman peruuttamista. Ajoimme Sirniössä Kynsijärven rantaan ja teimme siellä U-käännöksen . Menin sitten Pensalaan ja kokeilin ensimmäiseksi toimiiko pumppu ja sehän lähti toimimaan. Vettä alkoi tulla painesäiliöön. Sehän on jo aivan loistava juttu , että vettä tulee. Talo heräsi ikään kuin henkiin. Otin vielä puomin avaimet rantaan. Siitä ajoimme sitten Kuusijärven rantaan menevän tienhaaraan. Pojat kävivät tarkistamassa, että mahtuuko siellä rannassa tekemään U-käännöksen, vaikka olin kyllä sitä mieltä , että siellä mahtuu kääntymään. Kuusijärven rannasta on pieni siivu myyty naapurille, joten  sinne rantaan on tehty levennyspaikka. Työnsimme veneen vesille ja Jaakko lähti soutamaan. Oikein hyvinhän se vene kulki, eikä horjunut , vaikka menin laidalle istumaan. Uusilla pidemmillä airoilla oli hyvä soutaa varmaankin. Pidin perää. Soudimme sitten takaisin rantaan meidän venepaikalle. Vene pääsi lähemmäksi omistajaansa.
Kuusijärvessä oli kirkas vesi ja vasirajakin oli taaempana, niin hiekkaa oli enemmän näkyvissä. Siinä rannassa on yleensä paljon sääskiä, koska siinä on suo vieressä. Jos menen sinne aurinkoa ottamaan, niin otan kyllä jonkin tuulettimen mukaan.
Menimme siitä rannasta sitten Matkanpäähän. Sieltä menimme vielä takaisin Sirniöön, koska moottori unohtui viedä taloon. Taas joutui tekemään U-käännöksen Kynsijärven rannassa.
Matka meni kuitenkin hyvin. Ei jääty mihinkään jumiin, koska se traileri painoi yli tuhat kiloa, niin ei me olisi mitenkään jaksettu kääntää sitä edes neljästään.
Sää on ollut tosi lämmin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti