lauantai 12. maaliskuuta 2016

Loma loppui

Olimme lomalla Posion Sirniössä . Kävimme Posion keskustassa torstaina. Veljeni oli myös siellä.  Pojat pelasivat iltakaudet pokeria ja minä pelasin myös jonkin verran. Katsoimme myös televisiota ja keskustelimme maailmantilanteesta. Kuulemma niihin aikoihin oli talous maassa parempi, kun joka mökissä oli vielä lehmiä,niin kuin Sirniössäkin ennen vaikka 60-luvulla. Totesimme , että se 60-luku oli kultaista aikaa. Mämä puheethan alkoi siitä "traktorimarssista".  Siellä on yleensä ne samat puheenaiheet elikä , miten ennen oli kaikki paremmin .  Minä soitin paljon viulua. Soitin asteikkoja ja kyllä alkoi takkuamaan jo  ainakin V. asemassa. Ei ne asemat niin vaikeita ole, jos sormet yltää. I ja III asema on helpoin.  Vähitellen taitoihini aletaan uskomaan, ettei niinku heti sanottu, että elä nyt soita.
Laitoin myös ne suolatut lihat kuivumaan vanhaan katiskaan.  Aatos osti vielä 4 kg Posiolta lihaa, se oli halvempaa kuin Oulussa. Lunta siellä Posiolla oli noin metri, että kyllä siellä aina se talvi on takuu varmasti. Söimme hernekeittoa , makaronia ja sikanautasäilykettä. Sain mukaani paljon fileoitua kuhaa, joka ei ole Posiolta pyydettyyä.
Jaakko oli hankkinut armeijassa metsästyskortin.






 Kuva: Lihan ilmakuivausta  Posiolla


Kuva: Kanteleen soittoa juhlatilaisuudessa  80-luvulla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti