perjantai 16. joulukuuta 2022

Pakkasta on nyt ollut

 Nyt on ollut pakkasta noin kymmenen astetta viikon verran , mutta sää lämpiää taas. Etelässä lumet sulaa.

Olin torstaina balettitunnilla. Sen piti nyt sijainen, joka on ollut  samalla tunnilla aiemmin koko syksyn. Tunti meni aika nopeasti. Teimme jonkinlaisen pienen koreogrfian. Siinä piti esittää sellaista ylimielistä tanssijaa.

Tilasin netistä sellaisen paukkuliivin. Olin tänään taas hevosen kanssa tunnilla. Jaakko oli mun kanssa siellä tunnilla, koska halusi nähdä hevosen. Vaikka hän on maalla aika paljon ollut, niin siellä ei ole ollut hevosia. Se on aina sellainen jännitysmomentti, kun lähtee sinne tallille. että mitenkä sen hevosen kanssa pärjää. Laitoin hevoselle kuolaimet  ja harjasinkin sitä. Ohjaajan kuitenkin piti vähän korjata niitä kuolaimia. En kuitenkaan pelkää sitä hevosta enää niin. Normi varovaisuutta vain, että se ei säikähdä. Mulla oli nyt sellainen paukkuliivi, jonka olin tilannut netistä. Mulla oli aikaisemmin sellainen tiukka tavallinen liivi, että se teki ylävartalon ihan tönköksi, niin tasapaino oli huonompi. Hevonenkin oli rennompi. Se lähti raviinkin mun käskystä muutaman kerran ja pysyin paremmin sen hevosen selässä.  Nyt olin täydet 60 min hevosen selässä ja se kyllä jo vähän tuntuu kropassa. Videokuvasta näkyy, että oli kaarteessa vähän vasemmalle kallistunut. Se on jotenkin vaikea huomata itse, että mihin suuntaan sitä on kallellaan. Olen todellakin niin aloittelija. Tolpat se kyllä kiersi ihan hyvin. 

Hevosen selästä alastulo oli kyllä hankalaa. En ylettänyt kunnolla jakkaralle ja putosin selälleni. Ei siinä mitenkään käynyt. Olin irroittanut jo paukkuliivin, niin se ei sitten täyttynyt turhaan.  Ratsastuksen aikana se hevonen kuuli jotain ja kohotti päänsä ylös, ja luulin hetken , että se pinkaisee johonkin. Tönin sitä sitten pohkeella ja kyllä se siitä rauhoittui. Hevonen on herkkä pakoeläin.  Se luultavasti ihmetteli Jaakkoakin, kun se siirtyi sivummalle oven vierestä. Veimme sen hevosen sitten talliin ja irroitin kuolaimet ja harjasin sitä hevosta. Lähtiessä nakkasin vielä pienen heinätukun sille. 

Kokeilin tässä illalla sitä paukkuliiviä ja kyllä se liivi täyttyi, kun narusta veti. Pitihän sitä kokeilla. Tilasin uuden hiilidioksidikapselin.

Yleensäkin tuo hevosen kanssa oleminen on hyvin rentouttavaa, kun huomaa, että  sen kanssa jotenkin pärjäilee, vaikka ei itsellä juuri mitään taitoja olisikaan. Se tallin hevonen on niin ihana, että hakuaisin, että se olisi mun oma hevonen. Ei mulla kuitenkaan tule koskaan olemaan omaa hevosta, käyn vaan joskus siellä tallilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti