perjantai 9. joulukuuta 2022

Joulukuu etenee

 Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Juhlimme omalla tavallamme itsenäisyyspäivää. Sää on muuttunut erittäin talviseksi.

Varasimme ja maksoimme matkan Kanariansaarille, Playa del Inglesiin. Matka on maaliskuussa. Odotan jo ihan innolla rantalomaa Kanarialle. Tässä on mennyt monta talvea jo tässä Oulussa. Sirniön olosuhteet ovat sellaiset, että sinne ei ole oikein menemistä. Olen käynyt Kanarialla vuonna 1989, silloinkin maaliskuussa ja oli siellä ihan lämmintä.

Veimme Mersun korjaukselle, mutta osat eivät olleet vielä tulleet. Korjaus on vasta kahden viikon päästä.

Nyt olen miettinyt tuota ratsastusta. Hevonen on kyllä arvaamaton otus. Se voi tappaa ihmisen kymmenessä sekunnissa, potkaisee tai litistää alleen, jos se vaikka säikähtää jotain. On ne kyllä niin kiehtovia, niin jumalaisia otuksia. 

En ollut keskiviikkona baletissa, koska en jaksanut, kun silloin oli se autorulianssikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti