perjantai 10. heinäkuuta 2020

Sää sateista ja viileää

Tänään on ollut sateista ja viileää. Nyt on ollut sellaisia rankkasateita paljon.  Maa on saanut vettä. Sää on myös tuulinen. Mansikoita näyttää tulevan nyt melko paljon. Viime vuonna niitä ei tullut kuin jotain  pari litraa, mutta nyt on paljon enemmän kukkia. Pitäisi kohta laittaa uudet taimet, koska maa ei tuota ennen kuin kolmantena vuonna  ( ainakaan meillä ). Kukkia on nyt noin kymmenkertainen määrä edelliseen kesään verrattuna.

Tänään ei ole tapahtunut mitään erikoista. Katsoin eilen Youtubesta tennisvinkkejä ja korjasin käden asentoa , niin ei enää sattunut ranteeseen. Pitää lyödä alhaalta ylöspäin pyöreällä liikkeellä. Käsi tekee sellaisen liikkeen , jota baletissakin on harjoiteltu. Baletistahan olen saanut sellaisen lihaskunnon, jolla voin sitten harrastaa muita lajeja.

Koronatilanne on sellainen, että maailmassa on kuollut yli puoli miljoonaa koronaan. Maailma ei ole enää entisensä, eikä paluuta entiseen ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti