torstai 28. marraskuuta 2019

Jouluaskartelua

Nyt on taas loppuviikko. Maanantaina ja keskiviikkona oli balettia. Viimetunnilla koreografiaa muutettiin selkeämpään suuntaan. Videoin ne uudet liikkeet. Viime tunnilla pyörin kaksi kertaa ympäri piruetissa.
Tiistaina oli viulutunti ja silloin oli loskaista vielä, mutta nyt on vähän pakkasta. Voi sanoa, että on raikas talvisää. Viulutunnilla soitin  Maa on niin kaunis pianosäestyksellä. Mielestäni se oli paras vetoni ikinä tai ainakin yksi niistä. Nyt on uusi viulu ja sillä on helpompi soittaa ja hyvä -ääninenkin se on.  Nyt ei tartte sitä viulua metsästää enää. Siihen meni monta vuotta.
Nyt olen sitten metsästänyt kitaraa. Kävin tänään Kitarapajassa ja siellä oli 1300 E  eräs käytetty amerikkalainen kokopuukitara , otin siitä pari kuvaa, mutta en taida ostaa. Säästin juuri 1300 E.  Myyjä sanoi, että uutena maksaa 3000 E. Hioin Verkkokaupasta ostamastani kitarasta tänään  etu -ja takakannesta lakan pois ja sointi parani heti sellaiseksi heleäksi. Kitarapajassa ei Cortista olisi saanut mitään ( toinen kitarani , kokopuu). On se Verkkokaupan kitarakin kokopuuta.
Sitten katselin  netistä sellaista kitaranrakennussettejä , joita on Oulussa myytävänä SP-elektroniikassa. Ihan huvikseen voisin yrittää rakentaa sellaisen kitaran.  Jos tekee jonkin soittimen, sitä ei kannata paklata millään lakalla ja maalilla, sointi menee tunkkaiseksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti