torstai 7. marraskuuta 2019

Torstai jo

Sää on ollut tällä viikolla talvinen. Pakkasta on ollut yli 10 astetta. 
Maanantaina ja keskiviikkona oli balettia. Koreografia edistyy  ja esiintymisasujakin on jo suunniteltu.  Keskiviikkona oli myös balettia. 
Alkuviikosta 12-kielinen westernkitarani saapui. On siinä ihan muhkeat soundit, vaikka se ei ole mikään kallis kitara. Tein sillä tänään ensimmäisen biisini. Tein äänityksen stereona.  Ensimmäinen taltiointi kitarasäestyksellä ei oikein kuulostanut hyvältä. Kitara ei kuulunut oikein selvästi , eikä se ollut ihan vireessäkään. Sitten viritin kitaran ihan just eikä melkein ja taltioin  toisen raidan päälle.  Mahtavan kuulonen , kun kitara oli vireessä ja biisiin tuli parempi rytmi. Taltioin niin , että toisesta kaiuttimesta kuuluu  osin laulu ja kitara ja toisesta osin toinen säestysraita.
Avensista piti käyttää korjaamolla ja  siihen vaihdettiin uusi laturi, sytytystulpat ja moottorinlämmittäjää korjattiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti