perjantai 15. marraskuuta 2019

Yhä lauhaa

Tänään on taas lauhaa . Tässä mietin , miten sitä voi eksyä tuonne netin syövereihin ja saada itsensä vähän niin kuin tolaltaan.  Tein nettiin biisin  If you go to San Franscisco ( 1967 ). Selasin taustatietoja netistä ja sieltä löytyi mm. tietoa sillasta Golden Gate San Franciscossa. Mikä maailman suuri nähtävyys, ihana silta. Sitten luki , että silta on maailman kuulu alashyppimispaikka siten, että henki lähtee. Vuosittain noin 40 hyppää alas. Siellä on ihan vartiat sitä varten, että estävät näitä em.tekoja. Sitten katsoin vielä You Tubesta, kun jotku hyppäs alas. On tehty sellainen elokuva kuin Bridge, jossa on pidetty kameraa päällä viikkokausia ja yli 20 hyppääjää on kuvattu. Vähän alkoi ahdistaa. kun livenä katsoo, kun joku hyppää alas.  Ensin ajattelin vain tehdä ihanan kukkaisbiisin. Sitten vielä tänään oli Perjantai ohjelmassa teemana itsemurhat. Kyllähän meidänkin suvusta löytyy em. henkilöitä. Miten niitä uskalletaan tehdä, jos jää vaikka johonkin puoliväliin roikkumaan ? Harvoinhan niitä psyykkisesti terve tekee sanottiin Perjantaissa. Mua on vähän ahdistanut tuo aihe tällä viikolla.  Toivottavasti se nyt oli lähti nyt pois.
Kävin tänään Verkkokaupassa ja ostin kuulokkeet sellaiset retro malli vuodelta 1984.  Ostin myös kitaran kielet vanhempaan kitaraani. Aloin harjoitella REM:n biisiä Ì lose my religion". Jotenkin , vaikka ensin katsoo, että on helpot soinnut, niin rytmin ja sanoituksen kanssa tulee ongelmia. Panen kuulokkeet päähän ja säestän sitten kitaralla. Ajattelin tuossa eilen , että kitara maksoi 200 E ja monen vuoden laulutunnit aikoinaan noin 5000 E. Että semmonen paketti.
Aki on taas jossain juhlissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti