sunnuntai 25. elokuuta 2019

Sirniössä

Olimme viikonloppuna Sirniössä. Pidimme takassa tulta , muuta lämmitystä ei ollut ja pattereita ei tarvinnut pitää talossa päällä.Uuni lämmittää ihan hyvin, kun sen ensin lämmittää kerralla lämpimäksi. Ajattelin ensi kerralla maalata takan ja muurin vaikka turkoosiksi. Sää oli melko lämmintä. Siellä oli myös eräs trimmeri, jonka ostin muutama vuosi sitten , mutta emme ole käyttäneet sitä. Hyvin sillä sai nokkoset pois. Toimme sen Ouluun , että voi trimmata pihaa.
Ruohonleikkurilla ei  saa  kaikkia nurkkia leikattua.
Ostimme Torista viime viikolla Huskqvarnan ruohonleikkurin  40 E. Entinen ruohonleikkuri vietiin pienkonehuoltoon ja siellä sanottiin, että sitä ei kannata korjata. En saanut sitä leikkuria edes käyntiin ja siksi en ole leikannut ruohoa ollenkaan. Muut ovat saaneet hoitaa sen. Nyt kokeilin tuota uutta ja se lähti ensi nykäisyllä käyntiin ja oli suhteellisen hiljainen ja kulki hyvin.
Olen kaivannut koiraamme Muppea . Se oli 10 v siivu elämäämme: ylioppilasjuhlia , valmistujaisia, syntymäpäiviä ja kaikenlaista ,hautajaisia.  Voisi sanoa, että se oli vain koira ja tämänhän ymmärtää vain sellaiset, joilla on ollut koira. nyt minäkin ymmärrän. Koiran ottaessa pitäisi jo tajuta , että se ei elä kuin noin 10 v. Tässäkin blogissa on paljon puhetta siitä Mupesta. Sillä oli jotenkin sellainen sielu.  Aloin kuitenkin jo väsyä noihin koiriin, varsinkin siihen Muppeen. Yhdessä ne koirat osasivat olla rasittavia. Onhan meillä vielä Milou ja voihan sitten olla joskus jokin muukin koira.
Mupella oli kuitenkin hyvä elämä, hoidimme sitä niin hyvin kuin osasimme ja toistakin koiraa hoidamme samoin.
Televisiossa oli kerran ohjelma siitä , kuinka ison hiilijalanjäljen lemmikit aiheuttaa maapallolle.  Tämä elämä on mennyt kamalaksi , kun normaalia elämää ei voi kohta elää: ei saa syödä lihaa, ei ajaa autolla , ei pitää lemmikkiä , ei saa lentää  . Jotenkin sellainen maailmanlopun meininki on tullut tähän elämään.
Aki sanoi , että hänen kaverinsakin pitivät Mupesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti