lauantai 3. elokuuta 2019

Sirniössä

Sää on viilentynyt rajusti .Ottaisin ennemmin ne helteet. Syksystä tulee pitkä , kun se alkoi jo heinäkuun lopussa. Lähdimme keskiviikkona Sirniöön.  Tapetit olivat asettuneet seinille ja sisustus näytti ihan raikkaalta. Milou oli myös mukana. Kävimme torstaina Posion keskustassa. Ostin valkoiset läpikuultavat verhot olohuoneeseen. Kokeilin illalla sitten sytyttää takkaan tulen. Se veti vähän huonosti, kuiten siinä pidettiin tulta ja muuri lämpeni. Luulin , että se on pelkkä avotakka. Olen tyytyväinen siitä, että se takka tai uuni lämmittikin niin hyvin. Saunaa lämmitimme myös. Sitten seuraavana päivänä haimme halkoja liiteristä aika paljon sisälle , että saa takkaa ja saunaa lämmittää. Yleensä , kun olimme Sirniössä aikoinaan , niin siellä  oli aina jokin halkosavotta kuin viimeistä päivää. Nyt niitä halkoja sitten on, sanoisinko , että niitä on loppuiäksi. Seuraavana päivänä , kun ulkona oli noin kymmenen astetta , niin sytytin takkaan tulen, niin sieltä hornista putos alas jokin möykky. Se oli jokin tuppo, ettei lämmöt karkaa ja kylläpä takka rupesi vetämään.  Saa nyt nähdä ,  miten talvella tarkenee.
Katsoimme pari John Waynen elokuvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti