perjantai 23. elokuuta 2019

Muppe on poissa

Muppe lopetettiin tänään. Tapahtumat etenivät hyvin nopeasti. Lähdin lenkille aamulla  koirien kanssa. Muppe ei jaksanut kävellä. Sillä oli jotain yskimistä ollut noin viikon ja ajattelimme sen olevan kennelyskää. Koira asettui tien viereen , eikä jaksanut enää kävellä. Mulla ei ollut kännykkä mukana, joten koira piti jättää siihen tien viereen. Lähdin hakemaan Akin , että tuodaan koira autolla kotiin. Vedin Milouta perässäni, koska se ei olisi millään meinannut jättää Muppea. Tulin kotiin ja herätin Akin, että nyt pitää lähteä hakemaan Muppe tien varresta autolla , koska se ei jaksa liikkua. Lähdimme koiran luo ja siinä oli kolme henkilöä pysähtynyt ja sanoivat, että miksi jätin koiran.  Koira nousi viimeisillä voimillaan ylös ja hymyili meille. Sanoin, että ei ollut kännykkää. Nostimme koiran kyytiin ja lähdimme eläinlääkärille . Siellä oli jonoa , mutta lääkäri suostui katsomaan meidän koiraa. Ensin laitettiin tippa ja lääkäri tunnusteli koiraa ja sanoi, että vatsaontelossa on verta ja luultavasti perna revennyt  ja jokin kasvain siellä oli. Hän kysyi , että otetaanko ultraäänikuvat ym., mutta sanoin, että olisiko parempi lopettaa se koira. Eläinlääkäri sanoi, että se on hyvä päätös. Niin sitten koira nukutettiin ikuiseen uneen. Ihmettelin eilen , miksi koira katsoi minua jotenkin kummallisesti.
Ajattelin koko viikon, että tuolla koiralla on jokin vakavampi vaiva, mutta en aavistanut , että kaikki käy näin nopesti.  Ikuisesti mieleeni jäi se, kun se viimeisillä voimillaan ponnisti itsensä ylös siitä tien vierestä. 
Kyllä monesti väsyin siihen koiraan, kun se vei vaikka kaukosäätimen ym , mutta nyt on uskomattoman tyhjä olo, koska olin sen kanssa 24/7.  Usein, kun menin lenkille, niin eräs naapurin tyttö tuli kysymään, että saako silittää. Nyt ei ole enää sitä isoa koiraa, jota sai silittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti