maanantai 17. syyskuuta 2018

Viikko alkaa vauhdikkaasti

Viikonloppuna  ei tapahtunut mitään ihmeempiä. Viulutunti piti olla perjantaina , mutta opettaja oli flunssassa , joten se viulutunti siirrettiin sunnuntaille. Sekin aika peruttiin. Olen nyt harjoitellut sitä uusinta jousen otetta ja se on kyllä vaikuttanut soiton kehittymiseen. Höffneristä lähti pönkkä irti , kun otin vaihdoin kielet eräästä toisesta viulusta. Onneksi  mulla on vielä se eräs Yamaha-viulu, jonka ajattelin kerran myydä. Sitähän ei ole vielä edes sisään soitettu. Se on stradivarius-malli ja se on jotenkin otelaudan suhteen ehkä parempi kuin Höfner. Tietysti, kun näin kehittyy soittamisessa , niin tekisi mieli hankkia taas parempi ja parempi viulu. Toisaalta entisetkin ovat hyviä. Onko tässä absoluuttista totuutta ollenkaan.
Jaakko on käynyt täällä monesti eilen ja tänään. Hän lähtee käymään Posiolla keskiviikkona. Aatoksen kanssa puhuin eilen puhelimessa.
Tänään oli myös balettitunnit ja tunti sujuu melko sutjakkaasti. Koreografiaa Prinsessa Ruususeen on ilmeisesti jo vähän suunnitteilla. Jotenkin ne sarjat sujuvat taas paremmin ja paremmin.
Syksy alkaa nyt taas synkkenemään, illat ovat jännittäviä. Huomenna taitaa olla vapaapäivä.
Olen mittaillut verensokeria ja se on ollut ihan hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti