maanantai 10. syyskuuta 2018

Syksyistä

Lauantaina ei tainnut tapahtua mitään erikoista. Sää taisi olla aurinkoinen. Aatos oli Porissa jossain häissä.
Sunnuntaina kävimme Raimon kanssa salilla. Tein sellaisen tunnin treenin.
Sää on ollut tosi aurinkoinen koko ajan.
Sunnuntaina tein jakun valmiiksi.
Tänään alkoi känykkäni reistailla. Pankkisovellukset hävisivät. Menin Ideaparkin Nordeaan ja jonkin tunnuksen he sitten tilasivat kännykkääni, mutta viestit eivät toimineet. Kuulin ennen pankkiin menoani kuulutuksen , että saat entisestä älypuhelimestasi 30 E. Enempää miettimättä menin DNA liikeeseen ja ostin uuden kännykän: Huawei Lite 10:n. Katsoin netistä, että se on joskus maksanut 400 E, mutta nyt ei lähellekään sitä.  Muutama kuva ja puhelinnumero hävisi, mutta ei voi mitään.
Illlalla oli balettia ja ihan virkistävä balettitunti oli taas. Sain kehuja , että taivun hyvin, mutta pitää ojentaa pitkät kädet vielä pidemmälle ylös.     On kiva fiilistellä, kun saa ittesä taipumaan hyvin.             Oikea ranne on vähän kipeä  jousiammusta , koska ammuin väärin siten , että päästin jänteen irti , siten että käsi taipui eteenpäin. Pitää räpäyttää käsi taaksepäin. se selvis , kun tein hidastuksen ammunnasta.  Jos 40 paunan voimalla taittaa rannetta , niin kipeytyyhän se. Sitten oikeassa kädessä on vielä mustelma , kun räppäsin siihen jänteellä, vaikka oli rannesuojus.
Alkaa olla jo melko syksyistä , puut ovat kellastuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti