sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Jogurttia

Tänään on ollut rankkoja sadekuuroja. Muuten kyllä on ollut lämmin ja hiostava. Nyt on jotenkin tuo aineenvaihdunta pyörähtänyt käyntiin tuolla trooppisessa ilmastossa. Vyötäröltä on huvennut hieman hikoillessa. Matkalla käveltiinkin aika paljon. Kävellä voin vaikka kuin, ei käy jalkoihin ym.
Tänään lähdimme koiria ulkoiluttamaan ja takaa alkoi yhtäkkiä kuulua surinaa  ikäänkuin heinäsirkkaparvi tai suihkukone ,niin rankkasadekuuro yllätti kuin olisi ollut suihkussa . Juoksimme äkkiä puun alle suojaan. Kuuroja on ollut koko päivän.
Kaikki pojat olivat tänään täällä ja söimme hirvenkäristystä. Minä aloin tehdä kreikkalaista jogurttia netistä katsomalla ohjeella. Nyt maito on jäähtymässä. En tiedä täältä Suomesta muuta kreikkalaista jogurttia kuin Lidlin jogurtti ja se ei ole läheskään niin hyvää kuin "aito" kreikkalainen jogurtti. Ensin maito pitää kiehauttaa ja jäähdyttää kädenlämpöiseksi. Sitten lisätään  1/2 dl  maustamatonta jogurttia litraa kohti maitoa. Sitten seoksen annetaan tekeytyä, kunnes se on sopivan kiinteää. Sitten seoksesta imeytetään hera pois talouspaperilla tai seos voidaan  kaataa siivilään, jossa on jokin harso. Katotaanpa nyt , miten käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti