torstai 1. maaliskuuta 2018

Pohdiskelua

Maanantana oli balettia. Emme harjoitelleet koreografiaa. Sarjat onnistuivat melko mukavasti.
Tiistaina olivat viulutunnit. Sain uusia kappaleita. Minun pitää harjoitella niissä nuansseja . Se onkin aika vaikeaa, kun pitää soittaa vaimeasti, vähän kovempaa ja kovaa ja sitten diminuendo ja crescendo. Opettaja soittaa Oulun Sinfoniassa. Hän on nyt tämän kevään , koska on sijainen. Hän on korjaillut tekniikkaani nyt näillä tunneilla Edellinen opettaja ei puuttunut siihen mitenkään. Ihmettelinkin, että miksen pysty soittamaan nopeampaa vaikka kuin harjoittelen, Mulla oli väärä ote . Peukalo oli jotenkin irrallaan viulunkaulasta. Tunnit menivät vain kinasteluksi siitä, mikä on mun tasoa , kun vein jotkut nuotit. Sitten tunnit menivät myös siihen , että esityskappaletta soitettiin eikä juuri muuta. Nyt opettaja sanoi, että mahdollisimman paljon aineistoa, Sitähän minäkin olen soveltanut, että pääasia, kun soittaa jotain, Sen voin sanoa, että Riina hyötyi hänen tunneistaan , mutta minä en nyt tiedä sitten Nuorten musiikkikouluhan se olikin , jossa oli vapaa paikka sitten vielä, johon menin.
Tilasin Soitin Laineesta metallikieliä. Laitoin ne ranskalaiseen viuluun, mutta ne otti korviin kipeästi, Jätin kaksi alinta synteettiseksi. Ihan hyvä yhdistelmä. Laitoin vaaleaan antiikkiviuluun pari metallikieltä. Sitä yhtä kolmatta antiikkiviulua en varmaan soita.
Sää on tänään aurinkoinen. Pakkanen ei sinänsä ole kurja asia, mutta jos sataa liikaa lunta, niin se on paljon kurjempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti