torstai 8. maaliskuuta 2018

Lomalla

Ostin kolme kiloa naudanlihaa kuiviksi lihoiksi. Leikkasin ne palat melko ohuiksi ja ripottelin karkeaa suolaa päälle ja annoin suolautua noin vuorokauden. Ripustin sitten kuivumaan.
Tulimme tänään Ouluun. Ostin vielä Pudasjärveltä Kylmäseltä ILMAkuivattua poronlihaa ja sen hinta oli 130 E /kg. Koirille ostimme vielä poronluita , joita ne ovat ihan innoissaan järsineet. Kuivatussa poronlihassa on noin 230 Kcal/ 100 g , elikä se sopii näin laihduttajalle.
Olen tässä pohtunut tuota Kuusijärven rannan tilannetta. Sinne voisi teettää mökin , mutta en oikein raaskisi. Jonkin rantasaunan sinne ainakin voisi teettää, tai sitten voisi viedä jonkin tynnyrisaunan. En todellakaan tiedä. Jos Sirniössä ei enää pumppu toimi, tai sitä ei voi käyttää jäätymisen vuoksi , niin silloin rantasauna voisi olla aiheellinen. Rantaa pitäisi ruopata tai viedä jotain sepeliä. Ennen siinä rannalla oli pidemmästi hiekkarantaa, mutta nyt siinä on jokin vedensäännöstely tai aikaisemmin oli. Muistan, kun olin pieni niin, se ranta oli niin ihanan hiekkainen ja vesi kirkasta.  Nyt se rantaviiva on melkein metsän reunassa. Jos sitä Sirniön taloa ei olisi, niin siinä tapauksessa voisi teettääkalliimmankin mökin. Meidän perheessä ei kukaan osaa rakentaa mitään, niin en edes tiedä ,mistälaidasta alottaisin. Eräs sukulainen on jo pariin otteeseen kysynyt, että myynkö sen rannan tai maan .En myy mitään maata ikinä.

Kävimme Kuusamossa sillä kirpparilla, josta ostin viuluni. Se kirpputori lopettaa nyt ja kaikki oli puoleen hintaan. Myöskin Jessi lopettaa . Sielläkin oli kaikki puoleen hintaan. Ostin sellaisen emalisen pesutelineen, jossa on vati, kannu ja kaksi pientä astiaa. ( 35 E ). Sitten ostin vielä Arabian matalia lautasia, joissa on sellainen vihreä reunus ( 2 E/ kpl). Ostin vielä pari patella vyötä , 1 E/kpl. Järkyttävää, kun Kuusamon keskustakin on niin valjun näköinen. Siellä oli vielä kymmenen vuotta sitten paljon liikkeitä  keskustassa, enää on vain kiinalainen ravintola ja pizzerioita.  Sokos on vielä siinä torin laidalla. Onkohan ne liikkeet siirtyneet sinne Rukalla vai mikä on , mutta tosi aneemisen näköistä on sielläkin. Sitten , lähdimme pois, niin tien vieressä oli kyltti , että car parts, tuli ihan jokin amerikkalainen kauhuelokuva mieleen.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti