sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Dear Diary

Tänään on vaalipäivä ja liput liehuvat.
Eilen oli Anni-M:n balettitunnit ja oli raskasta ainakin mulle.  Aloitimmi jotain uusia hyppyjä opettelemaan, vähän sellaisia niin kuin cappriole ja muitakin samantyyppisiä hyppyjä. Hypyt ovat kivoja , jos vain jaksaa hyppiä. Itsestäni olen huomannut, jaksan hyppiä monta kierrosta ympäri. Ei ala hengästyttämään niin kuin aikaisemmin , ennemmin lihas väsyy. Kärjillä mulla oli vanhat tossut käytössä, koska toinen uusi tossu on kadonnut. Noissa vanhoissa nilkka taipuu paremmin. Pitäisi tuo reisilihas kehittää sellaiseksi palikaksi , että se yhdelle jalalle pinkaisu onnistuisi.
Riina oli eilen lähdössä ratsastamaan, mutta sitten tuli jokin välikohtaus, eikä lähtenyt. Oikeastaan veljet ärsyttivät sitä tytärtä ja ovet paukkuivat. Jos se Riina ei sitten , niin halunnutkaan sinne, kun kerran piti ruveta vielä suuttumaan jostain pikkuasioista. Ennemmin olisi halunnut katsoa Pocahontasta. Sitten ne kaikki katsoivat ihan innolla perjantaina Kaunotarta ja Hirviötä. Ei ole iästä kiinni. Siinä elokuvassa on hyvä tunnusmusiikki. Sitä voisi joskus vaikka laulaa. Sää on aurinkoinen.




Kuva: Oulu 19.4.2015



Bach , suite 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti