torstai 16. huhtikuuta 2015

dear Diary

Tiistaina olin laulutunnilla . Lauloin sitä Kate Bushin Wuthering Heightsia. Pääsen kyllä ihan hyvin niin korkealle kuin siinä kappaleessa. Sen kappaleen laulaminen on ollut aina haaveeni. Se kappale liittyy nuoruuteeni. Ajattelin videoida sen ensi kerralla, kun saan ihan kivan pianosäestyksen siihen. Sitten olin eilen sen klassisen kappaleen harjoitus tunnilla ja kyllä  siinä esityksessä vaaditaan taas paljon. Pitäisi niin kuin elehtiä se kappale läpi ja vähän mua arveluttaa heittäytyä oopperalaulajaksi tuosta vaan. Osaan kyllä sen aarian ulkoa italiaksi, mutten ymmärrä italiaa. Aika jännää, että jos rupean kertaamaan niitä sanoja lausumalla, niin en osaa, mutta kun yhdistän niihin sanoihin sävelen , niin sitten osaan ulkoa.Sitten jotenkin alkaa mietityttämään, että mitä hyötyä tästä nipottamisesta on, en kuitenkaan saa mitään esim. rahallista korvausta tästä. Oulun Suzukikoulun johtaja jää eläkkelle ja uusi yrittäjä aloittaa. En tosiaan vielä tiedä, jatkanko enää. Toisaalta sitten voi kaduttaa, että lopetin, jos lopetan.
Tänään oli sitten viulutunti. Harjoittelin sitä Sarabandea ja sellaisia ohjeita sain , että kakkos sormea ykkösasemassa vähän matalammaksi, elikä F vähän matalammaksi ja kakkosasemassa kakkossormi vähän korkemmaks, elikä soitan G:n kakkossormella. Kyllä minustakin se sävel kuulosti paremmalta. Sanoin , että soitan korvakuulolta, ettei soittamisesta tulisi muuten mitään, jos ei kuulisi noita säveliä. Opettaja sanoi, että olen sen verran musikaalinen ihminen, ettei mulle tarvi niitä sormia neuvoa niin. Opettaja sanoi, että me olemme Riinan kanssa ihan mielettömiä.
Aika jännä valmistautua ensimmäiseen viulukonserttiini. Toisaalta olen tehnyt niin monta You Tube videoa, että olen niissä tavallaan tottunut "esiintymään".Huusin Ebaysta sen ranskalaisen viulun. Siinä VISA vinkuu.
Onneksi se alkuviikon rasitus on poissa.

http://www.ebay.com/itm/A-Very-Nice-French-Violin-Labeled-LEBRUN-NO-RESERVE-/331523137995?_ilink=&_trkparms=gh1g%3DI331523137995.N9.S1.M-1405.R1.TR5&_trksid=p2047675.l2557&nma=true&si=lqkkcSKnq29uK2%252FnvH5Po4HWl98%253D&orig_cvip=true&rt=nc


http://www.corilon.com/shop/en/item1168_1.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti