tiistai 5. huhtikuuta 2022

Talvista

 Uusi viikko on meneillään. Sää on hyvin talvinen. Tulee ihan Sirniö mieleen maaliskuussa. Valon määrä on jotenkin sama.

Eräs pojistani kävi täällä viikonloppuna sulkapallon jälkeen. Muilla oli menoja. Hän oli ostanu sähköpianon ja ompelin siihen pianoon päällisen. Hän aikoo opetella nettisovelluksen avulla musiikin teoriaa.

Soitin viululla Bachin Double 1002 presto Tubeen , mutta soitin liian hitaasti. Se kappale pitää tikata kuin Singer. On mulla ihan mahdollisuus päästä tuohon em. tavoitteeseen.

Mulla on ollut väsymystä  ja huimausta viime viikolla. Verenpaine oli taas liian alhainen ja vähensin lääkitystä. Nyt ei ole ollut sitten sellaista väsymystä, kun vähensin lääkitystä.

Nyt on Ukrainasta taas karmivia uutisia. Venäläiset ovat vetääntyessään tappaneet ja kiduttaneet siviilejä. Pitihän se arvata . Kirjoitin tänne jo ajat sitten , että en jää venäläisten käsiin , jos tänne hyökätään. Miksi tuommosta pitää olla ? Olen ollut aina herkkä reogoimaan maailman julmuuksiin. Eilen juuri ajattelin, että pitääkö vain sulkea mielensä, koska en voi mitään maailman asioille. Elämäni on suurelta osin jo ohi ja kauhistelemalla pilaa vain oman elämänsä.  Tuo hyökkäys Ukrainaan voi kestää vielä kauan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti