perjantai 19. marraskuuta 2021

Viikonloppu alkaa

 Koko viikon on ollut sateista, mutta tänään on on vähän pakkasta. Maanantaina ja keskiviikkona oli balettia ja olin molemmilla kerroilla tunnilla. Keskiviikkona aamupäivällä tein juoksulenkin , niin balettitunnilla jaksoin sitten paremmin.

Juoksulenkkien ja tanssituntien jälkeen tuntui vähän polvissa, joten en kolmeen päivään rasittanut niitä. Mun lenkkarit oli vähän litteät, niin kävin tänään Stadium Outletistä ostamassa pronaatiotuella olevat lenkkarit. Niitä lenkkareita  ei ollut  myynnissä alkusyksystä , niin nyt sitten oli ja ostin ne. 

Eilen täällä oli syntymäpäiväjuhlat ja Riina leipoi kakun. 

Korona leviää Euroopassa ja täällä Suomessa. Rokottamattomat levittävät tautia. Tehohoitopaikat täyttyvät. Jotenkin tuntuu, että täällä Suomessa on sellainen tappiomentaliteetti yllä, että kuolkoon sitten , kuka kuolee siihen koronaan.  Koronan alkuvaiheessa oli toimenpiteitä ja käyttäytymistä, jotka tuntuvat ihan naurettavilta, esim. vessapaperin hamstraus ym. Sanon nyt , miltä minusta Suomen kansalaisena nyt tuntuu, että on kansa jätetty oman onnensa nojaan. Muualla maailmassa pidetään kansalaisista huoli ja säädetään lait ja asetukset , jotka takaavat kansalaisten hyvinvoinnin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti