tiistai 23. marraskuuta 2021

Eilen baletissa

 Nyt on ollut pientä pakkasta. Kävimme sunnuntaina luistelukentällä , mutta siellä oli liian ahdasta luistella.  Luistelureissun jälkeen katsoimme elokuvaa.

Olin eilen baletissa. Mulla on ollut oikean jalan kantapää vähän kipeä ja eilenkin balettitunnilla oli vaivaa. Lenkkarit on ollut vähän latteat. Nyt olen kokeillut uusia lenkkareitani ja niillä juostessa ei tunnu mitään vaivaa. Eilen baletista tullessa jalanpohja oli kipeä, mutta tänään nyt ei enää ollut kipeä. Kävin jopa koiran kanssa kahden kilometrin juoksulenkillä raikkaassa pakkassäässä. Juokseminen antaa tietynlaista itsevarmuutta. Sillä on myös rauhoittava vaikutus.

Aloin harjoitella viululla pariääni harjoituksia ja ne ovat kivoja.

Korona leviää Suomessa ja muualla Euroopassa. Iltapäivälehdet uutisoivat monista väkivaltarikoksista jopa perhesurmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti