keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Lumet ovat sulaneet

 Tänään on taas lumet sulaneet. Kävin tänään baletissa. Jotenkin väsytti, vaikka nyt luulin , että jaksaa, koska en maanantaina ollut tunnilla. Sekin varmaan vaikuttaa, että tunti on niin myöhään. Koko päivä menee tavallaan sen tunnin odottamiseen. Olen kuitenkin jo aika vanha balettitanssijaksi. Nuoremmat varmaan jaksaa paremmin. Ajattelin tuossa päivällä, että turha vanhenemista on nyt surra, vaan vaikka 20 v päästä.  Sitten pelottaa, että tulee jokin muistisairaus. Media lisää erilaisia pelkotiloja. Olisi varmaan onnellisempaa, jos ei kohtaisi sitä mediaa jatkuvasti. Vanhenemisessa pelottaa eniten rappeutuminen ja sairastuminen johonkin kivuliaaseen tautiin ja vihannekseksi muuttuminen , ei niinkään kuolema pelota. Tiedän, että pääsen taivaaseen, koska sellainen on olemassa, koska olen niin kiltti.

Korona on taas levinnyt  Suomessa ja uusia rajoitustoimia aletaan tekemään. Korona lisääntyy ei-rokotettujen keskuudessa. Mielestäni ne rokotukset pitäisi olla pakollisia, kun kerran noin paljon harmia saadaan aikaiseksi.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti