tiistai 9. marraskuuta 2021

Pakkasta

Aikaa on taas vierähtänyt. Sää on ollut vaihteleva. Nyt on ollut alkuviikosta pakkasta , mutta sää on taas lauhtunut. Kävimme ensimmäistä kertaa tänään luistelemassa. Lunta kuitenkin alkoi taas tupruttamaan, niin että kentällä oli sellaisia nietoksia. Mulla oli ensimmäistä kertaa nyt ne uudet Grafin luistimet, joita niin ahkerasti tilasin viime keväänä. Kyllä ne on hyvät luistimet, mutta täytyy totutella ensin.

En ollut maanantaina baletissa, koska viikonloppuna oli sen verran menoja.Kävimme ainakin Ideaparkissa. Pojat ovat käyneet täällä , eikä ihmeempiä ole tapahtunut. 

Olen harjoitellut viululla. Uusi viulu on todella hyvä. Olen harjoitellut tilaamistani kirjoista ensimmäisiä kappaleita ja ne eivät ole kovin vaikeita. Niitä voisi jo muutaman purkittaakin. Hyvä , että löysin uutta materiaalia. Niissä kirjoissa on yhteensä 48 kappaletta. Niihin voi mennä kaksi vuotta , jos soittaa kaikki. Olen kyllä tehnyt hurjan harppauksen viulunsoitossa. Tilasin myös sellaisen pariääni harjoituskirjan.

Nyt on taas korona levinnyt, mutta rokotettuja on sen verran paljon, että ei kai se niin  haittaa. Ilmaston muutoksesta puhutaan myös paljon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti