tiistai 10. elokuuta 2021

Tapahtuu paljon

 Nyt on ollut monenlaisia tapahtumia. Olympialaiset loppuivat perjantaina. Mulla oli se jousitilaus , josta olen puhunut, mutta se peruuntui , koska kyseistä jousta ei ollut saatavilla . Yritin googlata ja sitä jousta ei juurikaan löytynyt netistä. Yksi oli , mutten päässyt sinne sivustoille.  Rahani palautettiin pahoittelujen kera. Ei jäänyt mitään valittamista siitä kaupanteosta. Tilasin sitten Soitin Laineelta kolmen tähden Paesold jousen. Se ammattilaisjousi, hinta 1600 E. Jousen voi palauttaa kahden viikon kuluessa, jos se ei miellytä.

Tein eilen viuluvideon "Beethoven : Ich liebe dich". Se on oikeastaan laulu, mutta mulla on siitä viulunuotti. Se nuotti on eräässä kirjassa , jonka ostin Kullakselta alelaarista. Mulla on kaikki mahdollisuudet tehdä hyviä videoita, koska mulla on niin hyvät välineet soittaa ja tallentaa musiikkia.

Sitten vielä asiasta kolmanteen , että aloin kaivertaa uutta viulua. Tilasinhan puut jo vuoden alussa. Nyt vaan tuli sellainen olo , että voisi aloittaa uutta viulua tekemään.Tein kyljet jo vuoden alussa. Ostin Motonetistä talttapuukon ja se pystyy siihen vaahteraan. Ehkä tuo vaahterapuupala, joka mulla nyt on , ei ole niin kovaa kuin aikaisemmassa viulussa. Siinä ne puun syyt olivat jotenkin kiharaisia. Sitten keksin , että kiinnitän ruuveilla sen puupalan pöytään kiinni, niin pala pysyy hyvin kiinni. Sitä pöytää ei tartte varjella, koska se on sellainen työpöytä. Yleensäkin mielestäni kaikessa olemisessa ja elämisessä, mitään ei saa pyhittää erityisesti. Lattiat saavat kulua, sohvan päälliset likaantua, huonekalut kolhiintua ym.

Viime viikolla kävimme Kierrätyksessä katsomassa lasivitriinejä. Jotain isoja kaappeja siellä oli. Sitten huomasin kaksi sellaista stereodeckiä 80-luvulta. Niissä oli lasiovet ja lasikannet. Niitten hinta oli vain 2 E /kpl. Toiseen laitoin maljakot ja toiseen nuotit. 

Sitten kävimme tänään myös Kierrätyksessä ja löysin Gapelli Rossin korkkarit . Ne ovat ihan kokonaan nahkaa, hinta vain 1 E. 

Riinalla alkoi harjoittelu Kuivaksen leipomossa. 

Sää on ollut sateinen, mutta aika lämmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti