lauantai 31. heinäkuuta 2021

Lomalla

 Olimme noin viikon Sirniössä. Kolmena päivänä oli helteistä. Olimme Kuusijärven rannalla. Vesi oli laskenut paljon ja pohja oli aika upottava. Ei ollut oikein hyvä nyt uida siinä rannalla. Muuten siinä rannalla oli ihan hyvä oleskella.

Siellä talossa oli taas paljon kärpäsiä. Suihkutimme hyönteismyrkkyä ja sitten ei taas voinut hengittää. Ne kärpäset ovat todella riesa, jos niitä ei saa torjuttua. Koiraakin ne häiritsi , ja se koira haukkiloi niitä kärpäsiä. Illat meni läpsiessä niitä kärpäsiä . Ei voinut nukkua. Sitten menimme Posiolle paikalliseen halpahalliin ja siellä oli sellaisia harsomaisia vuodekatoksia , niin ostin niitä muutaman. Sitten eivät kärpäset päässeet kimppuun. Meillä on sellainen koirankuljetuslaukku , joka on ollut käyttämättömänä. Tungin Miloun sinne laukkuun ja se nukkuin yönsä rauhallisesti.  

Kävimme sitten jonkinlaisella kalareissulla keskiviikkona ja silloin oli aivan täydellinen sää. Ei saatu niillä muutamilla heitoilla kalaa , mutta hyviä kuvia sain. Tykkään ottaa kuvia sillä tavalla oikeasti kuvaamalla. Samsung 20 EF:ssä on järjestelmäkamera. Unilammessa oli vesi matalalla ja uistimeen tarttui aina ruohoa. Muutenkin piti lähteä heti takaisin , koska koiran vointi huolestutti. Se on niin jännä koira. Kun menemme rannalle , niin se aloittaa oman shownsa , varastelee tavaraa ym. Sitten , kun kahlaa veteen, niin se ui perään haroo tassuilla suojellakseen emäntäänsä tai muitakin. Se ui sitten koko ajan mukana, vaikka uisi kuinka etäälle. En ole ikinä noin omistautuvaa koiraa nähnyt. 

Mootorin sokkatappi oli irti, niin emme voineet mennä joelle. Veimme moottorin taloon ja kinnitimme sen sokkatapin.

Unilammella oli hyvin idyllistä, kun siellä oli ainakin kaksi lintupoikuetta ja sorsat ääntelivät ja jotkut muutkin linnut ääntelivät.

Oisihan niitä hillojakin ollut , mutta ei niitä jaksa poimia.

Tokion olympialaiset 2020 oli menossa ja katsoimme niitä paljon. Harjoittelin myös viululla

Sää kylmentyi sitten perjantaina.

Korona on taas lisääntynyt ja maskia pitää taas käyttää.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti