keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäivän seutu

 Kävimme viikonloppuna siis Sirniössä. Sää oli lauha, mutta ensimmäinen ilta meni palelemiseen. Tuli jo ihan flunssan oireita niin ajattelin,  että nyt on korona ehkä. Lunta ei ollut kuitenkaan paljoa, niin se oli helppo kolata pois. 

Katsoimme televisiosta itsenäisyyspäivän juhlia ja esityksiä.

Tulimme maanantaina Ouluun. Nyt on siis jo keskiviikko. Olen rakentanut viulua. Viulun kaulan liimaus on taas hankala, koska liimauksen pitää olla oikein ihan millin tarkkuudella, että  otelauta on oikein. Liimasin tänään uudelleen viulun kaulan. Olen kuvannut ja selostanut Facebookiin viulun tekoa.

Tilasin tänään pintakäsittelyaineet ja viritystappien asentamiseen tarvittavat työkalut.

Tilasin aikaisemmim Maestro-K:lta viritystapit ym. viulutarvikkeita, jotka kuuluvat samaan sarjaan. Ne tuotteet tulivat eilen Hollannista.  MK:n ohjeillahan teen viulua ja hänellä on Patreon-sivut, mutta en uskalla luovuttaa pankkitietoja , niin tilasin nuo tarvikkeet palkkioksi. Muutenkin ne  viulutarvikkeet olivat sellaiset, joista pidin, enkä ole niitä muualtakaan netistä löytänyt. Olisin voinut muutaman euron lahjoittaa kuukaudessa, mutta tuo tilaus oli ihan hyvä korvaus.

Pojat kävivät eilen . He ovat nyt kiinnostuneet kitaran soitosta. Yksi pojistani on soittanut kitaraa jo kymmenen vuotta. Jostain syystä melkein kaikki kitarat ovat häipyneet tästä talosta. Jäljellä on vain 12-kielinen ja itse kokoamani kitara. 

Teimme Riinan kanssa tänään Jouluyö, Juhlayö -videoinnin Youtubeen . Soitimme viulua.

Riinalla on ollut etäopiskelua viime viikosta lähtien.

Korona leviää edelleen ja sairaalat alkavat täyttyä. Uutislähetykset ja ajankohtaislähetykset ovat korona-aiheisia edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti