perjantai 16. lokakuuta 2020

Syysloma alkaa

Nyt on ollut taas kylmää.  Koillismaalle on luvattu lumisadetta.  Meillä on tarkoitus lähteä Posiolle jossain vaiheessa.

Torstaina sain viulunrakennus puut ja tänään tuli toinen paketti, jossa oli työvälineitä. Kävin myös Kärkkäisellä tänään ostamassa lisää tarvikkeita. Pitäisi jo noilla eväillä viulu valmistua, mutta katotaan nyt. Jotkuthan rakentaa viuluja , vaikka eivät osaa soittaa viulua. Kyllä soittaminen on vaikeampaa. Aion tehdä Bachin 1041:stä uuden videon, koska osaan soittaa kyseisen kappaleen jo paremmin. Tässä menee kaksi projektia rinnakkain , viulunsoitto ja -rakennus.

Jaakko kävi täällä eilen ja hänellä alkaa opetusharjoittelu syysloman jälkeen. Paikka on Normaalikoulun lukiossa psykologian opettajana. Sen ainakin tiedän , että hän osaa teorian kyllä hyvin.

Riinalla oli nyt toinen näyttö. Se oli kahvilatyöskentelyssä. Vielä on jäljellä neljä näyttöä.


Korona leviää nyt Euroopassa . Uutisissa sanottiin , että Euroopassa kuolee 1000 päivässä. Kuolemia on 1100000 yhteensä.

Onko vuonna 2020 tapahtunut mitään hyvää ? No, ei varsinaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti