torstai 1. lokakuuta 2020

Syksyistä

 Sää on ollut tosi lämmintä vuodenaikaan nähden. Eilen olisi pitänyt olla balettia , mutta jonkin lakon takia se tunti  oli peruttu. 

Olen soittanut viulullani ja tehnyt siihen pieniä säätelyjä ja kyllä se kuulostaa ihan hyvältä viululta.  Ennen ohennusta se viulu kuulosti sellaiselta ohuelta ja korkeaääniseltä, mutta nyt se on sellainen muhkea ääninen ja samalla kirkas. Eilen se putosi lattialle ja nyt huomasin , että sauma on vähän auki, mutta liimaan sen sauman kohta luuliimalla. >Viulu parka saa vähän huonoa kohtelua, mutta se on päättänyt soida mulle.  Katsoin eilen lisää soitettavaa Bachin konsertoista. Niissä on paljon yksiäänistä  sävelmää. Kuuntelin tänään Bachia. Huomasin , että kuuntelu on hyvää terapiaa. Huomasin, että jos alan vatvomaan jotain ikäviä juttuja , niin musiikin kuuntelu auttaa välittömästi. Vain klassisen musiikin kuuntelu auttaa. Kevyt musiikki on yleensä melko negatiivista, niin se ei piristä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti