maanantai 30. joulukuuta 2019

Taas vettä sataa

Sää on muuttunut taas loskaiseksi ja eilen satoi vettä. Luistelemaan ei voi mennä.  Olen myynyt kolmet laskettelusukset Torissa. Tänään pitäisi vielä yksi ostaja tulla hakemaan sukset. Kuitenkin annoin sitten Jaakolle 200 E, kun hänellä oli jotain ylimääräisiä laskuja. Kyllä minä   autan taloudellisesti, mutta en sillä tavalla , että ostetaan jotain turhaa sitten.
Eilen oli pojilla sulkapallovuoro.
Tapanin  päivänä  Lidlin pihassa eräs nainen peruutti mun auton keulaan ja korjaus tulee maksamaan noin tuhat euroa, mutta mun ei tartte sitä maksaa.
Aki paistoi taas uuden kinkun.
Luin netistä että ihminen voi olla biologisesti 10 v nuorempi kuin on. Voi olla myös 10 v vanhempi kuin on. Luulen , että olen se 10 v nuorempi. Mullahan oli iäkkäät vanhemmat ja se oli vähän ikävää , kun nuoruus piti viettää vanhusten kanssa. Jotenkin siinä oli sellainen olo aina , että vanhuus on aina läsnä.  Jaakko alkoi eilen puhua , että ollaanko huolehdittu terveydestä , kun vanhenette koko ajan. Ajattelin , että nytkö tämä vanhuus sitten alkaa.  Siinä artikkelissa sanotiin myös, että liikunnalla ei voi vanhenemista siirtää, vaan sen määrää geenit.
Mun piti vielä lämpömuokata, koska  olin lämpömuokannut ne sukkien kanssa, niin ne puristivat pohkeestä aivan älytön. Lämmitin ne taas ja muovasin ne  sukkien ja jonkun lämpökerraston housujen kanssa. Elikä , jos lämpömuokkaatte monoja , niin huomioikaa kaikki vaatekerrokset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti