keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Ikäviä tapahtumia

Eilen kävimme kuntosalilla. Kävelin nopeaa juoksumatolla 30 min. Jotenkin ihmeellisellä tavalla väsymysaalto jäi sinne kuntosalille ja vierystaso palasi. Pari viikkoa on ollut sellainen masennustila ja se lähti pois. Yleensä sanotaan , että liikunta auttaa , mutta nyt se selvästikin auttoi. Tein salilla muitakin lihasliikkeitä. Sitten ajattelin , että teen jotain luovaa seuraavaksi.Tietysti tässä on huoliakin, jotka kuormittavat.
Tänään oli balettia ja mulla oli uudet kärkitossut käytössä. Ne olivat muuten hyvät ja niillä oli ihan hyvä ponkaista kärjelle , mutta etuvarpaan kärjestä alkoi painaa. Otin ne pois. Laitoin täällä niiden tossujen kärkiin silikonipalat, niin ne ei sitten painaneet enää, kun kokeilin täällä kotona. Uskon , että ensi tunnilla voin tehdä sarjat loppuun. Koreografia oli jotenkin ihan hakusessa taas. Jotain muutoksiakin siihen taas tehtiin.
Eilen illalla Jaakon ( tai mun ) auto oli tärvelty. Takalasi oli rikottu ja verhoilua revitty. Tein rikosilmoituksen ja onneksi oli vakuutukset kunnossa, niin se korjataan tai sitten lunastetaan. Voi Avensis -parkaa. Sillä ei ole kovin paljoa ajettu ( noin 250 000 km), niin ikävä, jos lunastetaan. Tuollahan voi ajaa vielä 100000 km. Autoa käytiin näyttämässä jo korjaamolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti