maanantai 27. elokuuta 2018

Uusi viikko ja uudet tuulet

Viikonloppu oli hyvin sateinen. Aatos on mennyt tänään Prahaan. Matka kestää neljä vuorokautta. Jaakko on ollut viikonlopun Kuusamossa.
Balettitunnit alkoivat tänään . Tuntui vaikealta tehdä hyppyjä.Se on tietenkin ymmärrettävää kesän jälkeen, ei ole tullut paljoa hypittyä.  Teimme tankosarjoja ja venytyksiä. Balettiryhmästä on loppettanut eräs, joka oli pitkään samassa ryhmässä.
Olen tehnyt jakkuani  viikonlopun aikana. Kangasta oli hieman liian vähän ja olen joutunut yhdistelemään paloja. Silkkivuortakaan ei ollut tarpeeksi , vaan leikkasin vanhasta lakanasta paloja. Jakun teko on aina yhtä vaikeaa, mutta palkitsevaa.
Kävin aamulla labrassa. Sokeri oli hieman koholla, mutta se oli laskenut viime keväästä. Kalium oli kohdallaan. Painonpudotuksella ilmeisesti sokeri laskee. Kilpirauhasarvot olivat vajaatoiminnan puolella, joten se voi selittää nestekertymän. Huomenna lääkäri vastaa Omahoitoon, siitä mitä tehdään.
Täytyy vaan taistella ylipainoa ja sairauksia vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti