perjantai 24. elokuuta 2018

Syksyistä

Viikko on mennyt sellaisissa " ei mitään ihmeellistä" merkeissä. Kävin keskiviikkona Raimon kanssa kuntosalilla ja hän aikoo alkaa käymään siellä. En tiedä , miten mulla sitten tulee käytyä siellä, koska on ne balettitunnit, mutta en nyt kuitenkaan sano irti sitä Easyfittiä. Voinhan minäkin sitten vielä käydä siellä.
Tänään Aki on tullut armeijasta, yhtä reippaana kuin aina. Leirillä oli mennyt kuulemma hyvin. Kaksi viikkoa vierähti tosi nopeasti. Jaakko kävi täällä tänään.
Tänään lähetti toi mulle kangaspaketin, jota olin odottanut jo. Leikkasinkin jo palat siitä kankaasta ja vuorikankaasta leikkasin myös. Pesin ne kankaat ensin koneessa, että ne kutistuivat vähän. Tuo raidallinen pellava on ihan kalliin näköistä. Vuori on silkkiä, mutta sitä oli liian vähän. Täytyy penkoa jokin muu kangas lisäksi.
Kävin Riinan kanssa tänään Oulun kansainvälisillä markkinoilla. Tunnelma oli vähän latistunut sateen vuoksi. En ostanut mitään, kun en tarvinnut mitään. Olisi siellä ollut kauniita mekkoja , mutta sitten ajattelin , että mulla on niitä kyllä ennestään.
Huomenna menen Riinan kanssa musiikkikoululle . Meillä on ensimmäinen viulutunti nyt poikkeuksellisesti lauantaina. Meille tulee uusi opettaja. Hän soittikin jo minulle ja sanoi, että on opettanut 40 vuotta ja on muutenkin muusikko.
Nyt , kun on kylmät ilmat , niin aineenvaihdunta on jumissa ja nestettä kertyy korppaan, mikä on erittäin turhauttavaa painonpudotuksen kannalta. Kyllä siellä Kreikassa lähti nesteet kiertoon. Nyt ei lähde kuin ottamalla Furesista. Maanantaina on sitten taas Labrakokeet.
Syksy on alkanut hivuttautua tänne taas. Illat alkavat olla pimeitä. Sirniössä pitää käydä ensi viikonloppuna.
Katsoimme illalla elokuvan Maltan Haukka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti