lauantai 22. huhtikuuta 2023

Sää on vähän viilentynyt

Nyt on ollut hieman viileämpää, on vähän pakkasta tällä hetkellä. En ollut baletissa, koska rinnassa oli aristusta. Varsinkin hyppiminen olisi tuottanut kipua. Vasta nyt tuntuu, että kipua ei tunnu, niin että ei tarvitse särkylääkettä. Tänään hieroin lihaksiani ja rintarangassa tuntui jokin rusahdus.  Tuollaiset rusahdukset tietää aina hyvää ja nyt ei kiristä vedettäessä henkeä. Olin kuitenkin perjantaina ratsastustunnilla. Nyt mulla oli ensimmäistä kertaa eri hevonen nimeltään Muusa. Merillä oli kuulemma vapaapäivä. Muusalla ravaaminen oli paljon helpompaa, ei läheskään niin pompottavaa kuin Merillä. Muusalla ei tuntunut kuitenkaan sellaista vauhdin hurmaa kuin Merillä.  Laukkaan se Muusa ei nyt kuitenkaan lähtenyt. Tiedän toki, että on hyvä ratsastaa eri hevosilla, mutta olin vähän pettynyt, kun en saanut ratsastaa Merillä. Siihen hevoseen on jotenkin maaginen yhteys. Se syntyi heti ensi silmäyksellä. Siinä hevosessa on jotain tummanpuhuvaa.

Kävin perjantaina  Normaalissa ja ostin jotain c-vitamiini ampulleja ja kasvonaamion. Ostin vielä sellaisen vanhanajan jääpälapussin. Aikaisemmin olen ostanut Normaalista sellaisen kasvojen hierontalaitteen.  Olen nyt kokeillut em. tuotteita. Puhdistin ja hieroin kasvot ja kaulan  em. laitteella  ja laitoin seerumia. Naama näyttää nyt ihan oikeasti nuoremmalta. Kaulakin on kiinteämpi ja ripset ovat pidentyneet. Säännöllinen ihonhoito siis kannattaa. 

Nyt en ole voinut paljoa harjoitella viululla, mutta vähän kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti