torstai 13. huhtikuuta 2023

Lähtee laukalle

 Pääsiäinen oli ja meni. Pääsiäisenä oli tosi lämmintä. Öisin on ollut pakkasta ja päivällä lämmintä. Kävin pääsiäisen aikaan hiihtämässä. Kaaduin suksien kanssa, kun laskin mäkeä. Mäen lopussa oli sellainen pehmeä lumi, johon sukset tökkäsivät kovasta vauhdista. Rintalihas on ollut kipeä siitä asti. Eilenkin olin baletissa ja liikkuminen teki vähän kipeää. Vamma on ihan lihasperäinen. Siinä voi olla tulehdustakin, koska olen rasittanut oikeaa kättäni liikaa. Olen soittanut aika paljon. 

Kävin tänään ratsastamassa. Sanoin heti hevoselle, että kaaduin suksilla ja rintalihas on vähän kipeä. Unohduin seisomaan karsinan nurkkaan ja ihmettelin, että mitä ihmettä, niin hevonen oli tullut tönimään mua päällään, että herätys siinä.  Tänään ravasin melko paljon erilaisia kuvioita  ja melkein maneesin ympäri. Sitten päätimme kokeilla laukkaa ja hevonen lähti laukalle.  Muutaman kerran kokeilin sitä laukkaamista. Nyt sekin on sitten koettu. Pelotti tietenkin , että jos tippuu. Ensin menin harjoitusravia, joka on ravi ilman kevennystä. Ravi meni ihan OK . Laukka lähtee käynnistä. Laukka oli oikeastaan aika helppoa. Kaikki tuo hyppyytys kävi kyllä rintaan, mutta ratsastin silti. Olen oppinut paljon, kun on ollut tehokas opetus ja hevonen tuntuu omalta.

Vaalien tulos oli se, että Kokoomus ja Perussuomalaiset saivat eniten ääniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti