keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Loma

 Olimme Playa del inglesissä lomareissulla. Siellä oli ihan mahtavaa. Sää oli lämmin. Uimme ja otimme aurinkoa. Juuri , kun alkoi hahmottamaan paikan ja tottumaan, niin piti lähteä Suomeen. Playa del ingles on sellainen bilepaikka ja musiikki kuuluikin myöhään yöllä hotellihuoneeseen. Inglesissä oli paljon live- esiintyjiä. Siellä oli samaan aikaan jotkut karnevaalit menossa ja silloin se meteli olikin kova. Bassot jylisi korvissa. Emme käyneet juuri missään kauempana. Menemme sitten toisilla reissuilla. Ei siinä ehdi sitten palautua, jos koko ajan ramppaa jossain.

Valitsimme Inglesin lomapaikaksi, koska katsoimme, että siellä oli lämpimintä. Siellä oli päivisin tosi kuuma. Yhtä kuuma siellä olisi ollut jo aikaisemmin jo helmikuussa. Jatkossa talvilomalle  Kanarialle voisi lähteä jo aikaisemmin. Merivesi oli nyt jotain 18 asteista, joten kyllä siinä joten kuten voi uida. Merivesi ei lämpeä maaliskuussa sen enempää verrattuna helmikuuhun. Hotellissa ei ollut ilmastointia, mutta sitä ei maaliskuussa tarvi, öisin on viileämpää. 

Inglesissä suomalaisuus voimakkaasti läsnä. Siellä oli suomalaiskuppiloita, kuten Apilaniitty ja Ryysyranta. Ei tosin käyty niissä. Suomalaisia oli paljon. Hotellin uima-altaallakin oli jokin suomea äänekkäästi puhuva juorukerho. Hotellisssa on neljä uima-allasta ja yhdessä niistä oli vallannut ruotsalaiset. Meidän allas oli lämmitetty ja siinä oli suomalaisia ja saksalaisia. 

Rannalla yks kiinalainen hieroi mun jalat ja oikeasta jalassa oleva lihasjumi on ollut poissa. Se jumi väänsi jalan jotenkin kieroon. Teetin myös hotellilla pedikyyrin ja se kesti 1,5 tuntia, niin kovettuneet nuo jalan pohjat oli. Geelilakkaus tuli siihen päälle.

Kävimme samassa ravintolassa usein syömässä. Tarjoilijat juoksi meidän perään kiittelemään, vaikka yritimme kuinka livahtaa karkuun, söpöä. Jätettiin  me kyllä aina kunnon tipit.

Yks pojista on nyt Thaimaassa. Kun nuorenena olin maailmalla niin siellä oli kiva ajelehtia paikasta toiseen, vapaana kuin taivaan lintu. Nyt kaikki tekemiset ja harrastukset ja Milou-koira ja perhe on kotona.

Olen käynyt täällä Suomessa nyt muutaman kerran hiihtämässä, kun keli on ollut hyvä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti