keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Talvi etenee

 Tänään ja eilen on ollut pakkasta yli kymmenen astetta. 

Perjantaina ei ollut ratsastustuntia, mutta se tunti oli eilen. Puolentoista viikon tauko vaikutti siten, että tuntui oudolta olla hevosen selässä. Kyllä se siitä sitten lähti. Tehtäviä vaikeutetaan pikkuhiljaa. Hevonen päätti aina silloin tällöin tehdä toisin.En tiedä, miksi se aina välillä ns. niskuroi.Kuitenkin sitten huomasin, että en ole kiitellyt sitä koko tunnilla ja sitten aloin kehua sitä ja taputin, niin sitten se hevonen jotenkin teki paremmin tehtäviä. Tottakai sitä pitää kehua, se ei ole mikään robotti. Se hevonen on niin iso ja komea, mutta samalla sellainen pikku höppänä, vanha ja viisas hevonen, joka on opettanut monia ratsastamaan.  Ravi meni nyt paremmin ja kevennyskin onnistui melko hyvin. 

Tänään oli sitten balettitunnilla ja en varmaan ollut palautunut eiliseltä ratsastustunnilta, niin en niin jaksanut tehdä liikkeitä.

Mulla olisi perjantaina taas ratsastustunti. Tunnen oloni paljon tasapainoisemmaksi, kun olen käynyt ratsastustunnilla. Missään muussa lajissa ei ole tullut samaa fiilistä.

Lähdemme noin kolmen viikon kuluttua Kanarialle ja eräs pojistani lähtee Thaimaahan erään kaverinsa kanssa muutamaksi viikoksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti