keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Monenlaisia tapahtumia

 Taas on viiikko mennyt. Tilasimme pizzaa perjantaina. Olemme katsoneet Mikkosen ja Mäkipellon videoita televisiosta. Olen kyllä katsonut niitä aikaisemmin puhelimesta. Heillähän on noin 150000 seuraajaa ja videoita noin 800. Varmaan jo hyvät tulot tuolla seuraaja määrällä. Mulla ei ole tuloja Tubesta, Haluan vain tallentaa oppimani soittokappaleen Tubeen talteen. Mulla ei editointiin mene aikaaa, mutta videon valmisteluun, kyllä muuten menee, jos laskee  soiton harjoitteluun menevän ajan.

Soittokappaleen tie Youtubeen on seuraavanlainen. Ensin pitää löytää mielenkiintoinen soittokappale, nuotit ja nykyään myös kappaleelle säestys Youtubesta. Kuuntelen kappaleen siten, että sävel on tuttu, esim. jokin Mozartin viulusonaatti 1. osa. Sitten harjoittelen kappaletta soittamaan ja vaikeita kohtia pitää hioa joskus viikkotolkulla. Sitten harjoittelen metronomin kanssa ja lopulta säestyksen kanssa. Sitten kappale taltioidaan. Pitää löytää jotain sievää päällepantavaa, jota ei oikein ole. Sitten keksin, että voisin ostaa naamiasasuja jostain pilailupuodista. Kävinkin Oulussa jossain pilailuliikkeessä ja ostin kaksi 20-luvun pukua ja viikinkinaisen puvun. Ne puvut ovat tosi kauniita. 20-luvun puvussa on höyheniä ja pääpanta ja jotain rimpsuja. Tilasin vielä netistä jotain pukuja.  Voin palauttaa ne, jos ne eivät käy. Puvun pitää olla tarpeeksi pitkä, en halua soittaa klassista musiikkia minihameessa.

Olin tänään ja viikko sitten balettitunnilla.Nyt on ollut tosi pitkiä sarjoja. Olen ollut tuossa jatko 2:ssa ehkä noin 6 v , mutta koskaan ei ole ollut noin pitkiä sarjoja. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti