keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Huh hellettä

 Nyt on tapahtunut aika paljon. Juhannuksen ajan olimme Sirniössä . Siellä oli tosi helteistä, mutta ihme kyllä ei ollut sääskiä. Kävimme Kuusijärven rannassa ja siellä oli melko hyvä uida, koska kasvillisuus ei ollut vielä kasvanut kovin korkeaksi. Ostin Posiolta uimakengät, piti ottaa 42 numeron , koska siellä ei ollut pienempiä, mutta kyllä ne ajoivat asiansa. 

Kävin uimassa myös Unilammen rannassa. Kasvillisuudesta huolimatta löysin entisen uimapaikan ja löysin myös Jennin kiven, josta lapsena hypittiin. Rantaan on kertynyt jonkin verran mutaa.

Sirniössä oli yllättävän virkistävää käydä. Kun täällä Oulussa on pitkään yhtäjaksoisesti , niin alkaa olla loman tarpeessa. Vaihtelu tosiaan virkistää. Aivan uudenlaista energiaa sain. Menemme ensi viikonloppunakin Sirniöön ja muitakin lähtee.

Audi oli mennyt pojilla  juhannuksena rikki ja  mielestäni oli hyvä, että se romu meni lopullisesti rikki ja se auto menee romutettavaksi. Meidän kauttamme on mennyt romuttamolle jo ainakin seitsemän autoa. 

 Kävimme ostamassa Juhan Autosta hopeanharmaan Toyota Avensiksen. Sillä oli ajettu vain n. 140000. Se auto on tosi hieno. Avensiksen valmistus on ihme kyllä lopetettu. Mersulla on ajettu n. 150 000.

Täällä Oulussa on ollut nyt alkuviikko erittäin helteistä. Koko maassa on helteistä. Olen ollut pihalla tuntikausia ja uinut tuossa altaassa. Vesi oli tänään 24,5 asteista. Vesi on puhdasta, koska suodatus on päällä. En ole nähnyt missään tuollaista samanlaista allasta. Se ei ole kovin kallis, ja siitä on valtavasti iloa, mutta kyllä sen ylläpito vaatii vähän askartelua. Kustannukset ovat noin 100 - 150 E vuoteen.

Nyt on Nato asia taas edennyt. Turkki ei enää vastusta Suomen liittymistä Natoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti