perjantai 8. heinäkuuta 2022

Helle on ohi

 Nyt sää on taas jäähtynyt loppuviikosta. Olimme viime viikonloppuna Sirniössä. Ilma oli tosi helteinen. Siirsimme Unilammen rannasta pienen veneen Mersun katolla Kuusijärven rantaan. Uimme myös. Sääskiä ei ollut juuri lainkaan. Ranta on kyllä ihana. Milou löysi kadonneen sandaalini. Uimme myös Unilammessa.

Lauantai -iltana oli yöllä ukkosta. Talo tärisi.Kävimme lauantaina Posiolla.

Sitten, kun lähdimme Sirniöstä, niin eräs pojistani meni sinne sitten yhden kaverinsa kanssa. He kävivät Pyhityksessa ja kalastamassa. Reissu oli kuulemma hyvä. Sirniöhän on ihana miljöö varsinkin kesäaikaan, kun luonnonkukkia on kaikkialla. 

Ostin Tokmannilta ruskeaa silikonia, jolla aion paikata mattoa siellä Pensalassa. Ostin myös kiukaan vesisäiliöön hanan. 

Viime viikolla maksoin velkani melkein kokonaan. Olen jo viisi vuotta murehtinut sitä velkaa. Nyt piti osakkeita sitten myydä, kun laina pitää vuonna -24 olla maksettu. Osakkeet on ollu taas laskusuunnassa, niin pakkohan se oli maksaa lainaa pois. Korot ovat myös nousussa. Viime päivinä osakkeet ovat taas nousussa. Ostin Konecranesia kesäkuun alussa saadakseni osingon, mutta osake laski älyttömästi . Vaihdoin ne sitten Orioniin ja Orionhan on nyt noussut. Olen kuitenkin iloinen , että laina on melkein melkein maksettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti