tiistai 14. kesäkuuta 2022

Kesä etenee

 Kesäkuu on jo puoli välissä, mutta mitään suurempia helleaaltoja ei ole ollut. Oikeastaan aika kylmä tuuli on puhallellut täällä Oulussa.

Olen nyt käynyt muutaman kerran Ideaparkissa. Ostin parit sandaalit. Toiset ovat sellaiset koiranulkoiluttamissandaalit ja kyllä toisetkin pysyvät jalassa.

Lauantaina istutin taas muutaman kukan tuohon pihalle vakiopaikkoihin.  Vieläkin on tekemättä noita pihatöitä. Uima-allas pitäisi taas täyttää. Jos olisi ollut terpeeksi hellettä, niin se olisi täytetty jo säiden määräämällä tavalla.

Olen soittanut viulua aika paljon ja Vivaldi alkaa jo kohta mennä. Menee vielä varmaan viikko tai kaksi, että se menee vettä valaen. Vähän on tuollaista harjoitusuupumusta. Soittaisin enemmän, jos jaksaisin.

Aloin viime viikolla kuunnelle äänikirjoja. En ole ennen kuunnellut niitä, mutta kuunteleminen sopii mulle erittäin hyvin. Kuuntelin ensin kirjan "Tunne lukkosi " ja sitten siirryin ratkaisemattomiin henkirikoksiin ja sitten palasin taas hyvinvointi oppaisiin. Kuuntelin kirjan "Epätäydellisen naisen itsetunto". Nyt tuntuu, että itsetunto pursuu jo korvista. Tuntuu , että tässä vaiheessa on ihan sama , mikä se itsetunto on. Olisi tietysti helppoa, jos voisi täysin kontrolloida mielialaansa.

Bookbeatissa on myös Seitsemän veljestä, Kalevala ja Raamattu. Kalevala alkaa sanoilla : "Mieleni minun tekevi ja aivoni ajattelevi". Raamattu alkaa sanoilla : "Alussa maa oli autio ja tyhjä ja Jumalan henki liikkui vetten päällä". Aika pelottavaa, että kaikkialla on vain vettä. Nyt en sanatarkasti muista, miten Seitsemän veljestä alkaa, mutta jotenkin siten, että Etelä-Hämeessän oli talo jollain mäellä. Koulussa , ala-asteella piti lukea Kalevalaa ääneen ja oppilaista se oli tylsyyden huippu. Sirniön koulussa oppilailla oli käytössään omat Kalevala ja Seitsemän Veljestä, jota myös luettiin siten , että ensin jaettiin roolit ja sitten alettiin lukemaan. Seitsemää veljestä ei päästy koskaan loppuun, kun kirja aloitettiin aina alusta eri vuonna.

Tein eilen mulle pitkän juoksulenkin ja nyt on väsyttänyt.

Koira kylvetettiin lauantaina. Se on sitten jännä koira. Se liikuttaa aina korvia ennen kuin on ehtinyt sanoa sanansa. Se tietää jo elekielestä, mitä sille aiotaan sanoa, elikä se on aina askeleen edellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti