perjantai 24. kesäkuuta 2022

Juhannusaatto

 Viime viikolla sää oli aurinkoinen joinain päivinä. Nyt on kuitenkin tulossa helleaalto.

Täytimme uima-altaan viime viikolla. Jaakko osti keskiviikkona asunnon veljeltään. Lainakorot ovat nyt nousussa ja osakkeet laskevat. Inflaatio lisääntyy.  Mihinhän tuo kaikki päättyy?

Viime viikolla soitin viimein You Tubeen sen Vivaldin kappaleen, jota olen harjoitellut paljon. Sen kappaleen myötä tein harppauksen tekniikassa, kun sitten kokeilin muita kappaleita. Toistoja ja Toistoja. Kun soitan, en katso sormiani ollenkaan. 

Nyt, kun kirjoitan tätä, olemme Sirniössä.  Tulimme tänne eilen. Kävimme tänään Posiolla. Pumppu lähti käyntiin, vaikka se on ollut talven jäässä. Täällä on kaikki ennallaan. Vene laitettiin paikalleen ja istuin veneessä jonkin aikaa. Nyt on vähän sääskiä.

Rantaan menevälle tielle oli kaatunut puu. Pitää ensi kerralla tänne tullessa ottaa moottorisaha mukaan.

Ostin Posion halpahallista uima-kengät, niin ei satu jalkapohjiin , jos menen uimaan.

Kun , tulin tänne ja katsoin kokovartalopeiliin, niin olin selvästi laihtunut.Ilahduttavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti