maanantai 3. elokuuta 2020

Viikonloppuna Sirniössä

Kävimme Sirniössä viikonloppuna. Myös eräs pojista lähti mukaan tarkoituksenaan poimia hilloja. Perjantai-iltana raahasimme Kuusijärven rannasta Päijän veneen trailerilla Unilammen rantaan. Klo oli jo puoli yö, kun lopulta vene oli rannassa.

Lauantaina  Raimo , minä ja eräs pojistamme lähdimme suolle Unijoen rantaan. Soudimme  tunnin verran ja menimme poimimaan hilloja . Aika nopeasti poimimme 7 kiloa. Joimme kahvit ja lähdimme eräälle toiselle hillapaikalle, jota on kutsuttu " Annen marikoksi", koska tavallaan löysin sen paikan vuonna 1977. Ajoin sinne yksin moottoriveneellä.  Siellä oli paljon marjaa, sanoivat pojat, kun kävivät katsomassa.  Lähdimme sitten takaisin soutamaan ja matkaan meni puolitoista tuntia.  Totesimme, että on vähän raskasta soutamalla käydä siellä hillassa.  Ajattelimme sitten kokeilla venemoottoria, joka nostettiin Kynsijärven pohjasta syksyllä 2017 . Menimme Posion keskustaan ostamaan bensiiniä. Kylä oli muuten autio,mutta paikallisen S-marketin pihassa oli puolisen kymmentä matkailuautoa ja roskakorit pursusi jotain jäätelöpapereita.

Ostimme bensiiniä , menimme Sirniöön ja lähdimme kokeilemaan moottoria. Sen oli korjannut eräs naapurimme. Ihmeeksemme moottori lähti käyntiin.  Menimme sitten takaisin taloon.

Lähdimme sunnuntai-iltana pois, mutta eräs pojistamme jäi Sirniöön poimimaan hilloja. Toimme lauantaina poimimamme hillat ja ostaja saapui Patelasta hakemaan hillat. Meidän poika oli käynyt vielä sunnuntaina hillassa moottoriveneellä. Paikallinen marjayrittäjä maksaa hillasta 10 E /kg., mutta Marjastus-ryhmässä on tullut tarjouksia Helsingistä asti korkeampaan hintaan. Lauantain reissusta poika sai jo satasen, kun minä ja Raimo annoimme omat hillat mukaan. Hillojen postitus onnistuu kuulemma eräpussissa  kylmäkallen kanssa Matkahuollon kautta.

Jaakko ja Jenni lähtivät tänään Sirniöön tarkoituksenaan poimia jonkun verran hilloja. Unijoki ja -lampi oli nyt komean näköisiä, kun vesi on niin korkealla.

Ajattelimme mennä ensi viikonloppuna,Sirniöön ja sitten vaikka kalareissulle. Milou pitää opettaa olemaan veneessä. Ensi viikonloppuna on pidennetty viikonloppu. Sää on ennusteen mukaan hyvä. Eväät mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti